Legendaarinen Million Dollar Baby -näyttelijätähti yllytettiin puhumaan helium-äänellä - katso video
Pitkän uran elokuvan ja teatterin maailmassa tehnyt, muun muassa Million Dollar Baby -ja Seven -elokuvia tähdittänyt näyttelijä Morgan Freeman, 77, osallistui hiljattain yhteen Yhdysvaltojen suosituimmista myöhäisillan keskusteluohjelmista, The Tonight Show:n.
Freeman ja ohjelman isäntä Jimmy Fallon jutustelivat näyttelijätähden omasta tiedeohjelmasta, kunnes Fallon kaivoi helium-ilmapallot esiin. Fallon sai Freemanin taivuteltua haukkaamaan heliumia henkeensä ja kakaisemaan suustaan sanasen sen siivittämänä.
Julkaisimme aiemmin videon, jossa Freeman nukahti kesken televisiolähetyksen. Pääset katsomaan sen täältä.
Kilpailut
Uusimmat
Kuolleisuus maksasairauksiin kääntynyt nousuun - jo pieni määrä alkoholia aiheuttaa suuren riskin
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Näytä lisää