Moderni perhe -tähden kaapista tuleminen tapahtui nolosti: "Varastin homopornoa 14-vuotiaana"

26.09.2014 21:45 - Senni Loikala

Näyttelijä Jesse Tyler Fergusonin tarina siitä, miten hän tuli isälleen ulos kaapista herättää myötätuntoa tapahtuman äärimmäisen nöyryyttävän luonteen takia.

Jesse Tyler Ferguson kertoi tällä viikolla Girl On Guy -puheohjelmassa, miten hän tuli isälleen ulos kaapista 14-vuotiaana. Tilanne todellakin oli hieman nolo, sillä pojan seksuaalinen suuntautuminen selvisi isälle pornovarkauden kautta.

- Varastin homopornoa ollessani 14-vuotias, ja olen pitänyt sitä aina kaapista tulemisenani. Se oli niin nöyryyttävää. Olin varastanut pornoa jo jonkin aikaa ja minulla oli jo pieni kokoelma, Ferguson muistelee.

Näyttelijä jatkoi nuorena pornon varastamista, vaikka jäi asiasta kiinni.  Hän muistaa kärynneensä kolme kertaa isälleen pornon kähveltämisestä.

Yhdellä kertaa hän muistaa piilottaneensa kolme pornolehteä paitansa alle. Kun kaupan varashälytykset alkoivat soida, myyjä kysyi oliko nuorukaisen repussa mitään varastettua.

- En voinut vastata, että "joitakin pornolehtiä tipahti vahingossa housuihini". Nostin paitaani kyyneliä silmissäni. Hän otti minut takahuoneeseen ja he toivat isäni paikalle ja näyttivät, millaista materiaalia olin varastanut. Se oli todella, todella nöyryyttävää, sanoo Ferguson.

Lue myös: Moderni perhe -tähti paljastaa salaisuutensa: 10 asiaa, joita et tiennyt hänestä

Lähde: Queerty

Kilpailut

Uusimmat