Laulajakaunotar paljastaa: Uusi albumi auttoi minua itsetunnon rakentamisessa
Nicole Scherzinger on kertonut avoimesti omasta kamppailustaan syömishäiriöitä vastaan. Kahdeksan vuoden taistelun jälkeen nainen onkin löytänyt helpotusta tilanteeseensa musiikin kautta. Neitokaisen mukaan Big Fat Lie -albumi olikin kuin hoitoa.
- Se on hyvin henkilökohtainen albumi. Se on levy, joka on suunnattoman rehellinen ja aito, nainen kertoo.
Nainen avautui bulimiastaan vuonna 2012.
- En ollut tarpeeksi. Olin lihava ja enkä minkään arvoinen. Olen onneksi elämässäni ihan uudessa vaiheessa nyt. Tunnen oloni varmemmaksi ja mukavammaksi. Sen lisäksi pystyn puhumaan ongelmistani.
Lähde: People
Kilpailut
Uusimmat
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Euroviisuvoittaja Nemo viisukokemuksestaan: "Ei ollut pelkästään miellyttävä"
Näytä lisää