Kuva: Mikko Räsänen

Michael Monroe: Luulin, etten toivu enää koskaan

14.03.2016 11:45 - Mikko Räsänen

Michael Monroe on joutunut hautaamaan monta itselleen läheistä ihmistä. Niistä toipuminen on jättänyt mieheen jälkensä.

Michael Monroe osallistui viime viikolla Pekka Hyysalon Fight Back -kuntoutuskeskuksen avajaisiin. Hyysalo on käynyt läpi pitkän taistelun toipuakseen vakavasta aivovammasta, joka vei häneltä liikunta- ja puhekyvyn. Monroe kertoo, että hänen elämänsä suurimmat taistelut liittyvät rakkaiden ihmisten kuolemiin.

- Läheisen ihmisen menettäminen on vaikeinta, mitä olen elämässäni kohdannut.

Suuria menetyksiä matkan varrelle mahtuu. Hanoi Rocks -rumpali Razzlen kuolema auto-onnettomuudessa 1984 katkaisi yhtyeen lupaavan maailmanvalloituksen. Suurin tragedia Monroen elämässä tapahtui kuitenkin 2001, jolloin hänen vaimonsa kuoli äkilliseen aivoverenvuotoon.

- Sen jälkeen en uskonut, että koskaan toivun nauttimaan elämästä täysillä.

Kuoleman jälkeen Monroe eli pitkään alamaissa. Mutta onnellisuus palasi elämään yllättäen.

- Minua kohtasi siunaus ja sain toisen mahdollisuuden onneen, kun tapasin nykyisen vaimoni Johannan.

Monroe ja Johanna menivät naimisiin 2003 ja ovat olleet onnellisia siitä lähtien. Menetetyt läheiset kulkevat mukana muistoina.

- Eihän siitä koskaan täysin toivu, mutta jollain tapaa elämä aina jatkuu ennen pitkää.

Monroe on totuttu julkisuudessa näkemään aina energisenä ja hyväntuulisena. Positiivisuus on jollain tavalla osa hänen perusluonnettaan.

- Uskon ajatuksen voimaan ja siihen, että juuri tämä hetki määrittää tulevaisuuden. Se, mitä kanavoit ulospäin, palaa aina takaisin voimistuneena, Monroe miettii.

Kilpailut

Uusimmat