Kuva: AOP

Amber Heardin lähipiirin väite: Poliisit valehtelivat suojellakseen Johnny Deppiä

01.06.2016 08:45 - Reija Saarinen

Turvamiesten mukaan Depp ei kuitenkaan ollut lähelläkään Heardia tapahtuman aikaan.

Amber Heardin, 30, lähipiiriin kuuluva henkilö väittää poliisien olleen huolimattomia tai pahimmillaan jopa valehdelleen suojellakseen Johnny Deppiä, 52, pahoinpitelysyytteiltä. Lähteen mukaan Heardilla oli näkyviä jälkiä kasvoillaan, kun kaksi virkamiestä saapui hätäpuhelun jälkeen pariskunnan kotiin 21. huhtikuuta.

Poliisit itse ovat kertoneet, että he eivät löytäneet minkäänlaisia merkkejä väkivallasta. Myöskään lasinsiruja ei heidän mukaansa löytynyt. Lähteen mukaan syy on siinä, että Heard tapasi poliisit eri paikassa, kuin missä pahoinpitely tapahtui.

Henkivartijat ovat kuitenkin aivan eri linjoilla tapahtumien suhteen. Heidän mukaansa Depp ei ollut Heardin lähelläkään väitetyn pahoinpitelun aikaan, kirjoittaa TMZ.

Henkivartijoiden mukaan he kuulivat Heardin huudon ja juoksivat huoneeseen välittömästi. Huoneessa Heard istui sohvalla olohuoneessa ja Depp sen sijaan oli keittiössä. Vartijoiden mukaan Heard on ollut myös koko 15 kuukauden avioliiton ajan se, joka on ollut aggressiivinen. Heidän mukaansa he ovat joutuneet myös irrottamaan Heardin Deppistä.

Heard haki eroa Deppistä viime viikolla. Syyksi hän kertoi ylitsepääsemättömät erimielisyydet. Muutama päivä eropapereiden jättämisen jälkeen Heard syytti Deppiä pahoinpitelystä.

Pariskunta tapasi vuonna 2010 Rommipäiväkirjat-elokuva kuvauksissa.

Lue myös: Johnny Depp kertoi motiiveistaan tehdä vierailuja sairaaloihin - oman tyttären sairaus avasi silmät

Lähde: TMZ

Kilpailut

Uusimmat