Kuva: AOP

Axl Smith järkyttyi Kasmirin hyllyttämisestä TTK:sta: "Ainoastaan minä olen syyllinen"

02.03.2017 17:53 - Senni Loikala

Salakatselurikoksesta tuomittu Axl Smith julkaisi Facebook-päivityksen, jossa hän painottaa itsensä - eikä Kasmirin - olevan syyllinen tekoihinsa.

Juontajana työskennellyt Axl Smith, 32, puolustaa Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta torstaina hyllytettyä laulaja Kasmiria. Useat katsojat olivat vaatineet artistia jättämään ohjelman kesken vedoten siihen, että Kasmir kuului Smithin Haippirinki-nimiseen WhatsApp-ryhmään. 

Smith kirjoittaa Facebookissa julkaisemassaan kirjoituksessa näin: ”Olkaa hyviä ja antakaa Kasmirin olla. Hän ei liity salakatselurikokseen millään tavalla. Hänen ei kuuluisi kärsiä minun aiheuttamistani asioista millään tavalla.

Tällä viikolla salakatselusta tuomittu Smith painottaa tekstissä, että hän on syyllinen rikokseen, ei esimerkiksi Kasmir: ”Niin kuin jo viime maaliskuussa sanoin - minä olen tehnyt väärin, minä kannan täyden vastuun ja vain ja ainoastaan minä olen syyllinen. Kadun luonnollisesti edelleen suunnattomasti tekemiäni asioita.

Smith toivoo myös, että someraivo Kasmirin roolista puhututtaneessa WhatsApp-ryhmässä loppuisi. ”Jos minun tekemiseni vaikuttaa sinuun sillä tavalla, että sinussa herää someraivo ja vihapuheet, niin ole hyvä ja hauku vain ja ainoastaan minua.

Lisäksi Smith kertoo, että hän aikoo poistua täysin sosiaalisesta mediasta loppuviikkoon mennessä.

Smithin Facebook-päivityksen näet alta.

Jos Facebook-upotus ei näy, pääset näkemään päivityksen tästä.

Myös Kasmir julkaisi torstaina somekirjoituksen, jossa hän kommentoi hyllyttämistään suositusta tanssiohjelmasta sekä rooliaan Smithin WhatsApp-ryhmässä. Pääset juttuun tästä.

Lue myös: Kasmir tiukkana: "En ole enää tekemisissä Axl Smithin kanssa"

EDIT 5.3.2017 klo 18.05 Jutussa väitettiin aiemmin virheellisesti Haippirinki- WhatsApp-ryhmässä jaetun monia kuvia ja videoita. 

Kilpailut

Uusimmat