Kuva: AOP

Brad Pitt otti yhteen vanhimman poikansa kanssa - "Tilanne eskaloitui lentokoneessa"

23.09.2016 10:15 - Senja Rapila

15-vuotias Maddox-poika voi hyvinkin olla syy siihen, että Angelina Jolie haki eroa Brad Pittistä.

Vasta kolme päivää sitten koko maailma järkyttyi, kun Hollywoodin unelmaparin, Angelina Jolien ja Brad Pittin, ilmoitettiin eroavan.

Ensin eron syyksi epäiltiin Pittin "salasuhdetta", mutta näiden spekulaatioiden jälkeen todellisuus on alkanut valjeta. Tällä hetkellä uskotaan, että viimeinen tikki Jolielle oli se, kun Brad tulistui perheen vanhimmalle pojalle Maddoxille, 15, yksityislentomatkan aikana.

- Vanhimman pojan kanssa oli erimielisyyksiä. Tiedän, että se alkoi matkalla lentokentälle ja tilanne eskaloitui lentokoneessa, yksityiskoneen lentohenkilöstöstä on kommentoitu The Sun -lehdelle.

- Se on teinijuttu, hormonit hyrräävät hullun lailla. He olivat poissa yli kymmenen päivää. Laita kahdeksan ihmistä tuollaiseen pieneen putkeen, pidä heitä ilmassa 12,5 tuntia ja lisää nämä tuohon aiempaan.

Vaikka lehdet ovatkin kirkuneet Pittin "pahoinpitelysyytteistä", ei toinen lentokoneen henkilökuntaan kuuluva henkilö puolla väitteitä.

- Selvästi heidän välinsä olivat kireät. He olivat varmasti pahoittaneet mielensä, mutta en ole koskaan nähnyt todisteita pahoinpitelystä tai mitään muuta sellaista. 

Lähde: Female First

Lue myös: Brad Pittin salarakkaaksi väitetyltä näyttelijäkaunottarelta tiukka kirjoitus: "Rakastan miestäni"

Kilpailut

Uusimmat