Kuva: AOP

Brad Pitt tapasi vihdoin vanhimman poikansa - tapaamisessa mukana terapeutti

21.10.2016 17:45 - Reija Saarinen

Aiemmin Maddox ei ollut valmis tapaamaan isäänsä.

Brad Pitt, 52, on huhujen mukaan tavannut vanhimman poikansa Maddoxin, 15, nyt ensimmäistä kertaa eron jälkeen. Ihan kahdestaan isä ja poika eivät olleet, sillä paikalle oli hankittu myös terapeutti.

Aiemmin uutisoitiin, että Maddox ei ole valmis vielä tapaamaan isäänsä. Hän sanoi myös, ettei enää edes koe olevansa yksi Pittin lapsista.

Angelina Jolien ja Pittiin eron jälkeen maailmalle levisi myös huhua siitä, että Pitt olisi käyttäytynyt lapsiaan kohtaan aggressiivisesti. Nyt myös FBI on selvittänyt yksityiskoneessa sattunutta välikohtausta, jonka aikana Pittin on kerrottu käyneen jollain tavalla käsiksi poikaansa Maddoxiin.

Nähtäväksi jää, miten kaksikon välit korjaantuvat. Positiivista on kuitenkin se, että jonkinlainen keskusteluyhteys on löydetty.

Lue myös: Miltä Brad Pitt näytti nuorena? Ennenjulkaisemattomat kuvat paljastavat, katso

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat