Hurmurinäyttelijän paljastus: Sain ensimmäisen aseeni 6-vuotiaana
Brad Pitt ei todellakaan ollut mikään tavallinen lapsi. Siitä kertoo myös se, että Radio Timesin haastattelussa hurmuri myönsi saaneensa elämänsä ensimmäisen aseen vain 6-vuotiaana.
- Se oli tavallaan yksi siirtymäriitti kasvuympäristössäni. Veljeni sai isän aseen, minä taas sain isoisäni vanha aseen päiväkoti-ikäisenä, mies kertoo.
Ensimmäisen laukauksen Pitt ampui kuitenkin vasta kaksi vuotta myöhemmin eli 8-vuotiaana.
- Positiivista on se, että isäni opetti minulle suurta kunnioitusta aseita kohtaan.
Miehen mukaan hän ei nykyäänkään tunne oloaan turvalliseksi omassa kodissaan, jollei hänelle ole perheensä turvana asetta.
Brad Pitt ja Angelina Jolie avioituivat salaa elokussa. Lisätietoa pienistä häistä löydät täältä.
Lähde: US.Weekly
Kilpailut
Uusimmat
Herttuatar Meghan vieraili prinssi Harryn kanssa Nigeriassa - poimimme 4 edustusasua vierailulta
Justin Bieberin vahanukke koki päivityksen vauvauutisen myötä
Myrskyluodon Maija hallitsee jo Pohjoismaita - rikkoi huiman rajapyykin
Voiko Suomi jäädä pois ensi vuoden Euroviisuista? Näin Yle kommentoi
Aiempaa harvempi nosti opintolainaa vuonna 2023 - määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa 10 vuoteen
Näytä lisää