Kuva: AOP

Britney Spearsin yläosa petti kesken keikan - katso video tilanteesta

24.10.2016 17:00 - Elisa Jalasjoki

Tähti joutui tiukan tilanteen eteen kesken esityksensä.

Laulaja Britney Spearsille, 34, tapahtui lauantaina pieni välikohtaus, kun tähden juuri ja juuri rinnat peittävä yläosa petti kesken esityksen. Toppi aukesi kesken kaiken niin, että Spears joutui pitelemään sitä ylhäällä kätensä avulla, estäen ainoastaan näin rintojaan paljastumasta.

Tähti oli juuri esittämässä kappaletta I Love Rock 'N' Roll kun tapaus sattui. Spears ei kuitenkaan antanut tilanteen estää häntä esiintymästä, vaan jatkoi parhaansa mukaan tanssimista ja laulamista, kunnes hänen avuliaat taustatanssijansa syöksyivät apuun.

Yrityksistä huolimatta toppia ei saatu korjattua, vaan tilanne päätyi lopulta siihen, että yksi taustatanssijoista antoi oman paitansa Spearsille, jotta tämä voisi jatkaa esitystä kunnolla. 

Spears otti tilanteen kuitenkin haltuun huumorin kautta, ja lopulta jopa hihitteli, kun yleisö vihelsi ja huusi hänelle. 16 vuotta valokeilassa ovat näköjään opettaneet tähdelle sen, ettei pienistä asioista kannata ottaa turhaa stressiä. Katso video tapahtuneesta alta. 

Lähde: Mirror

Lue myös: Vanheneeko Britney Spears lainkaan? Kuuma keikka-look kuin suoraan uran alkuajoilta

Kilpailut

Uusimmat