Kuva: AOP

Bruce Springsteenille komea tunnustus itse Barack Obamalta

24.11.2016 09:15 - Mika Parikka

Medal Of Freedom, eli vapaudenmitali on korkein siviilikunniamerkki, jonka Yhdysvaltain presidentti voi myöntää kansalaisille.

Yhdysvaltain presidenttinä vielä hetken häärivä Barack Obama on myöntänyt vapaudenmitaleja kaiken kaikkiaan 21 erinäisille tahoille. Muun muassa juontaja-koomikko Ellen DeGeneres sai omansa Tom Hanksin sekä Robert De Niron ohella. Oman mitalinsa sai myös "pomo", eli Bruce Springsteen

Obama ei säästellyt sanojaan kehuessaan Springsteenia:

"Minä olen presidentti, hän on pomo. Ja lähestyessään 70:n vuoden ikää, hän tekee silti kolmen tai neljän tunnin konsertteja. Jos et ole ollut niissä, voin sanoa, että hän painaa duunia! Tultasyöksevää rock'n'rollia. Tuumasin hetken vapaudenmitalin antamista hänelle, koska me toivomme, että hän säilyy, hänen omin sanoin, rock'n'rollin vankina vielä vuosia", Obama veisteli mitalin luovutuksen yhteydessä. 

Palkinto jaetaan kansalaisille, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi esimerkiksi kulttuuriin, maailmanrauhaan tai turvallisuuteen liittyen. Pomon levyjä on myyty kansainvälisesti yli 120 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1999 hänet nimettiin Rock and Roll Hall Of Fameen. 

Lähde: TeamRock

Lue myös: "Pahinta roskaa ikinä" - 10 artistia, jotka vihaavat omia levyjään

Lue myös: Bruce Springsteeniltä uusi levy! "Kuin soundtrack elämänkerrasta"

Lue myös: Bruce Springsteen paljastaa: 5 parasta kappalettani

Kilpailut

Uusimmat