Kuva: YouTube

Disneyn jättipaljastus: Leijonakuninkaasta tehdään uusi versio!

28.09.2016 18:16 - Reija Saarinen

Elokuvan julkaisupäivä ei ole vielä tiedossa.

Disney on vahvistanut tiedon siitä, että Leijonakuningas-elokuva tulee saamaan uudistetun version. Kyseinen elokuva siis jatkaa Maleficentin, Viidakkokirjan ja Kaunottaren ja Hirviön jalan jäljissä.

Elokuva tullaan luomaan varmasti samalla tavoin uudelleen kuin Viidakkokirja, samaa kaavaa noudattaen, mutta hieman alkuperäistä paremmalla tekniikalla. Elokuvan ohjaajana toimii Jon Favreau.

Kuten Kaunotar ja Hirviö -elokuvassa, myös uudessa Leijonakuninkaassa tullaan kuulemaan kappaleita alkuperäisestä animaatiosta. Elokuvan julkaisupäivämäärää ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.

Leijonakuningas julkaistiin alun perin vuonna 1994. Se on edelleen yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä animaatioelokuvista. Elokuvan tunnuskappale, Elton Johnin Can You Feel The Love Tonight voitti aikanaan muun muassa Oscar-palkinnon.

Lue myös: Disney-fanit huomio: Tältä näyttää uusi Kaunotar ja hirviö -elokuva!

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat