Kuva: AOP

Ed Sheeran suosiostaan: "Lukitsin itseni asuntooni neljäksi kuukaudeksi"

03.03.2017 18:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Sheeranin ura lähti nousuun vuonna 2011.

Laulaja Ed Sheeran, 26, paljasti tuoreessa haastattelussa, että supersuosio ajoi hänet aikoinaan muutaman kuukauden mittaiseen erakkoon.

- Pysyin sisätiloissa neljän kuukauden ajan. Tilasin ruokaa ja katselin elokuvia. En voinut mennä kauppaan hakemaan edes maitotölkillistä. Olen aina halunnut säilyttää normaaliuden, käydä pubeissa ja keikoilla, hän kertoo.

Sheeranin musiikkiura sai rakettimaisen nousun vuonna 2011, jolloin hän julkaisi debyyttialbuminsa. Sen jälkeen hänestä onkin tullut yksi maailman suosituimmista muusikoista.

Vuonna 2015 hän yllätti kaikki ja kertoi ottavansa hieman aikaa itselleen.

- Viimeisimmät viisi vuotta olivat olleet elämässäni todellista hurjia ja olin nähnyt maailmaa screenin läpi, en silmieni. Halusin ottaa aikaa sille, että pääsen matkustelemaan ja näkemään maailmaan.

Paluun musiikin pariin Sheeran teki tammikuussa julkaisemalla kaksi uutta kappaletta.

Lue myös: Harvinaista! Ed Sheeran toi kuvankauniin tyttöystävänsä kameroiden eteen

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat