Ura ennen julkisuutta: Mitä supertähdet tekivät ansaitakseen pennosia?

03.01.2014 19:15 - Laura Sulkava

Ennen uransa syttymistä R&B-artisti Stigin tiedetään siivonneen metroja, mutta eivätpä ole sen hehkeämpiä olleet kansainvälisten supertähtienkäänn pestit. Kun on tottunut näkemään Brad Pittin valkokankaalla miljoonaelokuvassa, on vaikeaa kuvitella hänet puurtamassa normaalissa päivätyössä.

Kaikki nykypäivän tähdet eivät ole syntyneet kultalusikka suussa rikkaaseen perheeseen, vaan myös he ovat ennen julkista uraansa tehneet työtä mitä vaatimattomimmissa oloissa. Toisin kuin Paris Hiltonin luksuselämä, alta löytyvän listan henkilöt ovat joutuneet tyytymään tavallisten talliaisten töihin.

Eva Mendes

Näyttelijä Eva Mendes rahoitti elämäänsä, työskentelemällä Kaliforniassa Hot Dog on the Stick-pikaruokaketjun riveissä.

"Siellä oltiin tarkkoja siitä, kuinka kierretään ja kastetaan Hot Dog -tikku, valmistetaan virvoitusjuoma ja käytetään kassakonetta samalla"

Chris Rock

Koomikko aloitteli uraansa New Yorkissa Red Lobster -mereneläväravintolassa. Herran työnkuvaan kuului pöytien siivousta, tiskausta sekä auttamista muissa siivoustoimissa.

Beyoncé

Laululintu Beyoncé auttoi lapsena äitiään kampaamossa. Yksi maailman seksikkäimmistä naisista lakaisi vaatimattomasti lattialta hiuksia.

Megan Fox


Muun muassa Transformers-elokuvista tuttu 27-vuotias näyttelijätär työskenteli nuorempana smoothiebarissa. Työnkuvaan kuului juomien myynnin lisäksi pukeutuminen banaaniksi ja edustaminen hedelmäpuvussa tienreunassa.

Ellen DeGeneres

55-vuotias koomikko ehti ennen uraansa työskennellä useissa paikoissa, mutta yksi mielenkiintoisista on ammattimainen ostereiden kuoriminen. Ilmeisesti sorminäppäryys ei aivan riittänyt, vaan DeGeneres sait paikasta potkut.

Brad Pitt

Brad Pittillä on nuoresta pitäen riittänyt huumoria elämässä, kun hän on tanssinut työkseen kanapuvussa El Pollo Loco -ravintolalle. Tanssin lisäksi hän on ollut muuttomiehenä sekä limusiinin kuljettajana.

Lähde: News.com.au, Xfinity


Kilpailut

Uusimmat