Kuva: YouTube

Emma Watson omaa ihastuttavan lauluäänen - katso tuore klippi Kaunotar ja hirviö -elokuvasta

21.02.2017 12:45 - Reija Saarinen

Elokuvan julkaisuun on enää aikaa alle kuukausi.

Ensi kuussa julkaistavassa Kaunotar ja hirviö -elokuvassa pääosaa näyttelevä Emma Watson, 26, esittelee elokuvassa myös uskomattomia laulutaitojaan.

Jo pientä esimakua tulevasta on annettu, mutta nyt YouTubessa on julkaistu hieman pidempi pätkä, joka esittelee animaatioistakin tutun kohtauksen.

Lyhyt pätkä antaa hyvän vaikutelman siitä, mitä oikein on luvassa. Nopealla vilkaisulla voidaan kyllä todeta, että elokuva muistuttaa todella paljon esikuvaansa. Hahmot ovat kuin tunnetussa animaatiossa ja kohtauskin kulkee samaa kaavaa kuin alkuperäisessä.

17. maaliskuuta ensi-iltansa saavan elokuvan tuoreimman klipin voit siis katsastaa alta.

Watson tuli tunnetuksi Harry Potter -elokuvista, joissa hän näytteli Hermione Grangeria. Roolistaan hän ansaitsi hurjasti mainetta ja kunniaa ja onkin ollut haluttu kasvo moniin elokuviin sen jälkeen.

Hänet tunnetaan myös naisten oikeuksien puolestapuhujana. Vuonna 2015 hänet valittiinkin Time-lehden 100 vaikutusvaltaisimman julkiksen listalle.

Lue myös: Emma Watson pitää taukoa näyttelemisestä: "Haluan kuunnella erilaisia naisia"

Kilpailut

Uusimmat