Kuva: AOP

Eniten tienaavat julkkispariskunnat listattiin: Jay Z ja Beyoncé ykkösinä

13.07.2016 10:30 - Joose Koskiranta

Forbes listasi viime vuoden aikana eniten tienanneet julkkikset.

Popin kuningatar Beyoncé ja hänen räppärimiehensä Jay Z olivat viime viime vuoden aikana eniten tienannut pariskunta. Forbesin mukaan parin tulot olivat yhteensä reilut 97 miljoonaa euroa. 

Beyoncé oli Forbesin eniten tienaavien julkkisten listalla sijalla 34 lähes 49 miljoonan euron vuosituloilla. Jay Z oli pari sijaa alempana 48 miljoonan euron tuloilla. 

Beyoncén ansiot tulivat suurimmaksi osaksi Lemonade-albumilta, joka julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Lisäksi hän keikkaili ahkerasti. 

Jay Z ei keskittyi muihin projekteihin kuin musiikkiin. Hän ansaitsi jälleen miljoonia muun muassa samppanja- ja konjakkimerkkiensä avulla. Niiden lisäksi hän omistaa Roc Nation -yhtiön, joka on mukana musiikki- ja urheilubisneksessä. 

Toiseksi eniten tienannut pariskunta oli NFL-tähti Tom Brady ja brasilialaismalli Gisele Bündchen. He tienasivat yhteensä noin 67 miljoonaa euroa.

Lue myös: Eniten tienaavat julkkikset listattiin - tulot jopa 200 miljoonaa!

Lähde: Forbes 

Kilpailut

Uusimmat