Kuva: AOP

Fanit järkyttyivät: One Direction -tähden 10 vuotta vanhempi rakas raskaana

30.11.2016 15:00 - Elisa Jalasjoki

Laulajakaunotar esitteli kohonnutta vatsakumpuaan säteilevänä.

One Direction -yhtyeestä tunnettu Liam Payne, 23, aiheutti kohua sosiaalisessa mediassa tiistai-iltana, saavuttuaan Lontoossa järjestettyyn konserttiin yhdessä naisystävänsä, Cheryl Colen, 32, kanssa. Vasta vuoden alussa suhteensa virallistanut kaksikko nimittäin näyttäisi nyt odottavan lasta yhdessä.

Cole oli pukeutunut istuvaan, vihreään kangasmekkoon, joka paljasti naisen pyöristyneen vatsanseudun selvästi. Kumpikaan tähdistä ei vastannut medialle uteluihin mahdollisesta raskaudesta, mutta E!-lehti uutisoi lähteen pariskunnan lähipiiristä kertoneen Colen olevan jo kolmannella kuulla. 

Pariskunnan suhdetta on kritisoitu fanien keskuudessa aiemmin jo kaksikon suuren ikäeron vuoksi. Cole on Paynea kymmenen vuotta vanhempi. Pariskunta tapasi ensimmäisen kerran X Factor -ohjelman koelauluissa, kun 14-vuotias Payne esiintyi tuomaristolle. Yksi tuomareista oli siihen aikaan vielä naimisissa oleva Cole.

Uutinen raskaudesta kirvoitti fanien keskuudessa järkyttyneitä reaktioita yhteisöpalvelu Twitterissä. Katso twiitit alta.

"Liamin ja Cherylin lapsi kysyy: Äiti kuinka tapasitte isän kanssa? Tähän Cheryl vastaa, että 'olin 25-vuotias ja hän oli 14. Rakkautta ensisilmäyksellä'", eräs fani twiittasi. 

"Kun Liam astui koelauluhuoneeseen, ei Cherylillä ollut varmasti harmainta aavistusta siitä, että hän tulisi olemaan raskaana tuolle 14-vuotiaalle pojalle vielä joskus", toinen kirjoitti. 

"Todellinen reaktioni, kun näin nämä kuvat Liamista ja Cherylistä, sekä tämän raskausmahasta", kolmas tilitti. 

Alta näet kuvat pariskunnasta, kun he saapuivat konserttiin. Kritiikistä huolimatta kaksikko näytti hehkuvan onnea yhdessä. 

(kuva: Splash)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lähde: Cosmopolitan

Lue myös: One Direction -komistus iski 10 vuotta vanhemman kaunottaren - virallisti suhteensa Instagramissa?

Lue myös: Laulajakaunotar Cheryl Fernandez-Versinin suhde 10 vuotta nuorempaan laulajakomistukseen kukoistaa

Kilpailut

Uusimmat