Fanit tsemppaavat Johanna Koivua pysymään tipattomalla

01.10.2014 15:30 - Senni Loikala

Elonkerjuun Johanna Koivu on pysynyt tipattomalla vuoden vaihteesta saakka, mistä hän on saanut paljon positiivista palautetta.

Elonkerjuu-yhtyeen viulisti Johanna Koivu päätti jättää alkoholin vuoden vaihteessa. Tipattomuus ei ole ollut muusikolle kovinkaan haasteellista, mistä iso kiitos kuuluu hänen kiireiselle keikka-aikataululleen.

- En ole ehtinyt baareihin. Oma alkoholinkäyttö on liittynyt siihen, että olen mennyt tyttöjen kanssa tanssimaan ja silloin on ollut mukavaa ottaa skumppaa. Kun sitä tilannetta ei ole, niin alkoholi on ollut helppoa jättää kokonaan pois, Koivu perustelee.

Vaikka Koivu on nyt ollut juomatta alkoholia yhdeksän kuukautta, ei hän ajattele asioita liian pitkälle eteenpäin.

- Katson, kuinka pitkään jaksan. Ja jos en jaksa, niin ei siinä ole sen kummempaa dramatiikkaa. En ole ikinä niin kauheasti käyttänyt alkoholia, että olisi pakko ollut lopettaa, sanoo Koivu.

Muusikko kertoo saaneensa paljon palautetta tipattomuudestaan. Hän uskoo, että suomalaisessa kulttuurissa alkoholinkäyttö on erityisen kiinnostava aihe.

- Varsinkin ihmiset, jotka eivät itse käytä alkoholia, tulevat tsemppaamaan, että: "Jes, ihan mahtavaa. Tuosta on hyvä jatkaa." Monet heistä ovat faneja, Koivu kertoo.

Aiemmin Johanna Koivu paljasti Voicelle, kuka on Elonkerjuun kovakuntoisin jäsen. Pääset artikkeliin tästä.

Kilpailut

Uusimmat