Kuva: Splahs

Gwyneth Paltrow'lla poikkeukselliset välit ex-miehensä kanssa - kaikkien parien tulisi ottaa mallia

02.02.2016 22:45 - Pauliina Jokinen

Näyttelijä Gwyneth Paltrow erosi miehestään Chris Martinista kaksi vuotta sitten.

Gwyneth Paltrow, 43, ja Coldplay-yhtyeen laulaja Chris Martin, 38, vaikuttivat unelmapariskunnalla: kaksi menestynyttä ja kaunista olivat saaneet toisensa ja perustaneet perheen.

Kun Paltrow ilmoitti parin erosta vuonna 2014, moni hämmentyi. Vielä eronkin jälkeen kaksikko on esiintynyt yhdessä sulassa sovussa ja pitänyt yhdessä huolta kahdesta lapsestaan.

Nyt Platrow on avautunut pariskunnan väleistä Glamour-lehden haastattelussa.

- Vietämme paljon aikaa yhdessä ja käymme edelleen toistemme luona yökylässä, Platrow kertoi poikkeuksellisen hyvistä väleistä ex-miehensä kanssa.

43-vuotias näyttelijä kertoi Martinin olleen edellisen yön heidän luonaan.

- Hän oli kaksi viikkoa kiertueella ja saapui eilen puolen yön aikaan. Hän jäi tänne yöksi, että voisi aamulla yllättää heidät ja viedä lapset kouluun, Paltrow kertoi.

Vanhempien hyvät välit ovat olleet ilon aihe myös perheen 11-vuotiaalle Apple-tyttärelle ja 9-vuotiaalle Moses-pojalle. Näyttelijä kertoi perheen viettävän edelleen useat viikonloput ja lomat yhdessä.

- Olemme edelleen samaa perhettä, vaikka meillä ei olekaan romanttista suhdetta. Hän on minulle kuin veli, Paltrow kertoi.

Paltrow on myös lisännyt perheen yhteisiä lomakuvia Instagram-tililleen.

Lue myös: TS: 18 vuoden takainen ennätys lyötiin - Titanic ei ole enää valkokankaan rahakkain!

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat