Helsinkiläinen somalikaunotar suurentaa rintansa: "Musliminainenkin saa näyttää kauniilta!"

06.05.2014 09:15 - Mikko Räsänen

Miss Finest -kilpailun voittanut somalialaista syntyperää oleva Sahra Ali matkustaa tänään Viroon ottamaan rintaimplantit.

Sahra Ali, 26, saapuu Voicen studioille hyväntuulisena. Hän on matkustamassa tänään tiistaina Viroon Plastiikkakirurgia Fin-Estin klinikalle suurentamaan rintansa. Yleensä tämän kaltaiset operaatiot ovat yksityisasioita, joista ei juuri puhuta. Sahra kuitenkin haluaa kertoa operaatiosta, koska hänellä on siihen hyvä syy.

- Olen muslimi, ja kyllä musliminaisillakin on oikeus näyttää kauniilta. Aina ajatellaan, että islamilaisessa kulttuurissa naisen täytyy vain peittää itsensä, mutta ei se ole pakko, Sahra kertoo.

- Haluan näyttää esimerkkiä, sillä tiedän monia musliminaisia, jotka haluaisivat mennä kauneusleikkaukseen, mutta eivät uskalla. Koraanissa sanotaan vain, ettei saisi muuttaa itseään siitä millaiseksi Jumala on minut luonut, mutta se on tulkinnanvarainen ohje. Jos sen ottaisi kirjaimellisesti, niin sehän kieltäisi esimerkiksi hiusten värjäämisen tai reikien ottamisen korviin, Sahra kertoo.

- Ei siinä ole mitään pahaa tai hävettävää, jos ottaa silikonit.

Sahra kertoo, että hän on haaveillut suuremmista rinnoista nuoresta asti.

- Olen aina ollut todella pienirintainen. Minulle sanottiin aina, että kyllä ne rinnat kasvavat viimeistään parikymppisenä, mutta eivät ne kasvaneet.

- Sain ensimmäisen lapseni jo 17-vuotiaana. Raskauden jälkeen olin ihan fiiliksissä siitä, että nyt minulla on vihdoin tissit. Imetyksen jälkeen tilanne oli kuitenkin vielä huonompi kuin ennen sitä.

Nykyään Sahralla on kaksi lasta. Esikoinen on jo 9-vuotias ja nuorempi 5.

- Toisen lapsen synnyttyä päätin, että kun imetys loppuu, haluan rintaleikkaukseen. Haluan tuntea itseni kauniiksi, ja siitä tunteesta puuttuvat rinnat.

{lainaus teksti="Kutsun itseäni EU-muslimiksi"}

Sahra kertoo, ettei hän jännitä muiden muslimien reaktioita siitä, että hän puhuu rintaoperaatiostaan näin avoimesti.

- Kun aikanaan aloin tehdä mallin töitä, niin silloin pelotti se, mitä muslimit siitä sanoisivat. Mutta se pelko olikin ihan turha, sillä olenkin saanut vain kannustusta. On ollut hienoa saada olla roolimalli nuorille.

Sahra Ali saapui perheineen Suomeen yli 20 vuotta sitten.

- Olin 2-vuotias, kun tulimme Somaliasta Suomeen äitini ja kymmenen sisarukseni kanssa. Isäni oli kenraali Somaliassa, mutta hänet murhattiin, ja me lähdimme maasta.

Kun Sahra puhuu äidistään, kuuluu äänestä suurta kunnioitusta ja rakkautta.

- Äiti oli 11 lapsen yksinhuoltaja täysin vieraassa maassa, mutta silti hän ei ole koskaan valittanut, Sahra kertoo.

- Meillä on todella uskonnollinen perhe. Veljissäni on imaameja ja kaikki siskoni ovat peitettyjä. Silti äiti on opettanut minulle, että ole oma itsesi ja tee niin kuin itse haluat.

Sahra tietää, että jossain toisessa perheessä hänen ratkaisuaan ei välttämättä olisi katsottu yhtä hyvällä.

- Monet nuoret muslimitytöt ovat tulleet sanomaan, että ennen heillä oli tapana toimia niin, että laittoivat aamulla kotona huivin päähän, mutta heti ulos päästyään ottivat sen pois, ja laittoivat takaisin päähän vasta, kun palasivat kotiin. Nähtyään minut he ovat uskaltaneet sanoa vanhemmilleen, että eivät halua käyttää huivia.

Vaikka Sahra ei käytäkään huivia, on hän silti vakaumuksellinen muslimi.

- Kutsun itseäni EU-muslimiksi, koska pukeudun länsimaalaisittain, mutta silti minulla on yhteys Jumalaan, Sahra kertoo ja harmittelee sitä, että Suomessa ihmisillä on hyvin yksipuolinen kuva Islamista.

- Täällä ihmiset luulevat, että Islam on vain käskyt "peitä itsesi, käytä kaapua ja rukoile viidesti päivässä".

Oma osansa ennakkoasenteista saattaa olla fundamentalistisilla islamilaisilla ääriliikkeillä. Ne edustavat pientä vähemmistöä muslimeista, mutta saavat suuren medianäkyvyyden.

- Ei Koraanissa edes sanota mitään sen suuntaista että "viritä itseesi pommi ja mene räjäyttämään itsesi", Sahra huomauttaa.

Vaikka Sahra puhuu niin Islamista kuin Suomesta sujuvasti, myöntää hän, että vaikeuksiakin on ollut.

- Olen kokenut sitä, etten oikein tiedä, mihin kuulun. Somalialaisten kanssa olen kokenut syrjintää, koska olen liian suomalainen ja puolustan suomalaisia. Mutta suomalaisten joukossakin olen ulkopuolinen ja erilainen, joten mihin oikein kuulun?

Suomi on Sahralle rakas kotimaa.

- Olen niin suomalainen kuin vain voi olla, ja olen ylpeä suomalaisuudestani. Tämän suomalaisemmaksi en pysty muuttumaan. En pysty muuttamaan ihonväriäni.

Kilpailut

Uusimmat