Hollywood-tähtönen kieltäytyi näyttelemästä paljain rinnoin - joutuu maksamaan 61 000 euroa?

10.04.2014 13:45 - Senni Loikala

Näyttelijä Anne Greene on joutunut erikoisten syytteiden kohteeksi, mikä saattaa kaivaa näyttelijän kukkaroon melkoisen reiän.

Muun muassa Saw VII 3D -elokuvassa näytellyt Anne Greene on joutunut erikoiseen oikeusjupakkaan. Näyttelijä sai yhden jakson mittaisen pääroolin voimakkaita ja seksikkäitä naisrooleja sisältävästä Femme Fatales -televisiosarjasta loppuvuodesta 2011. Kuvauksissa Greenen oli tarkoitus esiintyä ainakin yhdessä kohtauksessa alasti, mutta näyttelijä kieltäytyi siitä viime hetkellä.

Tuotantoyhtiöstä kerrotaan, että ennen kuvauksia Greene oli saanut useampia versioita käsikirjoituksista. Niissä oli mukana myös kohtaus, jossa Greenen roolihahmo harrasti oraaliseksiä. Greenen mukaan hän ei olisi ottanut roolia vastaan, jos olisi tiennyt työn sisällön.

Kuvauksissa Greene ei tahtonut tulla kuvatuksi täysin yläosatta. Hän kertoi suostuvansa kohtaukseen, jos saisi käyttää tasseleita nänniensä peitoksi. Näyttelijä sai lopulta tasselit, ja kohtaus kuvattiin.

Tuontantoyhtiö kertoo saaneensa tilanteesta lisäkustannuksia. Aikataulun venyessä esimerkiksi muutamia näyttelijöitä täytyi kutsua uudestaan kuvauksiin. Lisäksi tarvittiin ylimääräinen kuvauspäivä aiempaa kalliimmassa lokaatiossa, ja rahaa kului myös käsikirjoitusten uudelleenkirjoituksiin. Kustannusten vuoksi Greenelta vaaditaan ainakin yli 61 000 euron korvauksia.

Uutisoimme aiemmin elokuvista, joissa kirosanoja ei säästellä. Esimerkiksi The Wolf of Wall Street -elokuvassa kiroillaan keskimäärin 2,8 kertaa minuutissa. Mitkä elokuvat ovat vielä räävittömämpiä? Pääset katsomaan listan täältä.

Lähde: The Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat