Kuva: AOP

HS: Suomalaisen kohukaunottaren rintaleikkaus meni pieleen - antoi kuvat julkisuuteen

02.12.2016 07:43 - Senni Loikala

Monet kauneusleikkaukset päätyvät epätoivottuun lopputulokseen, kerrotaan Helsingin Sanomissa.

Kauneusleikkauksista tulleet valitukset ovat melko yleisiä, uutisoidaan Helsingin Sanomissa. Vuosina 2013-2016 valituksia kuluttajaviranomaisille oli lehden saamien tietojen mukaan tullut nelisenkymmentä.

Pieleen menneen kauneusleikkauksen on kokenut suomalainen kohukaunotar, Miss Helsinki -kisasta tuttu ja laulaja Janna Hurmerinnan ex-puoliso Junon salarakkaaksi yhdistetty Cheyenne Järvinen, 22. Hän oli jo matkalla Tallinnaan rintojen kohotus- ja implanttileikkaukseen, kun hänelle tiedotettiin, että hänelle pitäisi tehdä yhden sijaan kaksi leikkausta.

Toinen ikävä yllätys paljastui vasta klinikalla.

- Olin ilman paitaa kirurgin edessä, kun sain tietää, että tehdäänkin ankkurileikkaus, josta jää isot arvet, Järvinen kertoo HS:lle.

Kokemus kauneusleikkauksesta osoittautui muutenkin varsin epämiellyttäväksi Järviselle.

- Jouduin jättämään mukaan tuekseni lähteneen saattajan vastoin tahtoani hotellille. Kun menin klinikalle, siellä oli kireä tunnelma. Koin, että siinä tilanteessa oli enää tosi vaikea perääntyä ja että minut oli ahdistettu nurkkaan.

Kauneuskirurginen toimenpide suoritettiin, mutta lopputulos oli kaikkea muuta kuin toivottu. Muutaman kuukauden kuluttua toiseen rintaan ilmestyi tulehtunut reikä. Lisäksi arvet olivat suuret ja nännit jäivät hieman eri korkeudelle.

Järvinen antoi kuvat rintaleikkauksen epätoivotuista tuloksista HS:lle. Pääset katsomaan kuvat tästä.

PÄIVITYS 14.16: Tiina Jylhä on nyt vastannut Cheyenne Järvisen kommentteihin. Lue Jylhän vastaukset täältä

Lue myös: Sara Forsberg paljasti, että hänen rintansa eivät ole aidot - katso video!

Lue myös: Botoxia kivespusseihin - uusi kauneusoperaatio valtaa alaa

Lue myös: Kylie Jenner kiistää huhut peppuimplanteista: "Ei minulla mikään lihavin perse ole"

Lähde: Helsingin Sanomat

Kilpailut

Uusimmat