Kuva: Splashnews.com

Huippumalli Bella Hadid eristäytyi kotiinsa piinaavan sairauden vuoksi: "Teinivuoteni riistettiin"

17.10.2016 10:45 - Senni Loikala

Menestyvä amerikkalaismalli kertoo julkisesti, että borrelioosi sai yliotteen hänen elämästään.

Bella Hadid, 20, on onnistunut luomaan näyttävän uran jo nuorena. Kaksi suurta julkaisijaa on valinnut hänet ”vuoden malliksi” ja Models.com-sivusto on rankannut hänet maailman merkittävimpien mallien "Top 50" -listalle. Hadidin ura ja yksityiselämä kiinnostavat ihmisiä ympäri maailmaa ja hänen Instagram-tiliään seuraa lähemmäs seitsemän miljoonaa ihmistä.

Nyt Hadid on avautunut terveydentilastaan julkisesti. Hadid sairastaa borrelioosia, eli punkkien levittämää infektiosairautta. Sen oireet vaihtelevat yksilöllisesti taudin etenemisen mukaan, mutta yleisiä oireita ovat esimerkiksi voimakkaat nivel- ja lihaskivut, väsymys sekä ihotulehdukset.  

"Teinivuoteni vietiin minulta"

Hadid avautui sairaudestaan Global Lyme Alliance -organisaation järjestämässä tilaisuudessa viime torstaina New Yorkissa, ja myöhemmin isänsä julkaisemalla Instagram-videolla. Mallin avautumisesta uutisoi Fox News.

- Teinivuoteni riistettiin minulta. Lukion toisella luokalla minun oli pakko siirtyä opiskelemaan kotona, mitä en tietenkään olisi tahtonut tehdä, koska olisin mieluummin hengaillut ystävieni kanssa ja käynyt juhlimassa, Hadid kertoi.

Sairaus otti yliotteen elämästä

Malli kertoo myös, että hänen täytyi lopettaa myös rakas ratsastusharrastuksensa. Lopulta sairaus oli saanut yliotteen Hadidin elämästä.

- Tiedän, miltä tuntuu, kun et tahtoisi nousta ylös sängystä luissasi tuntuvien kipujen ja äärimmäisen väsymyksen takia. Tiedän myös, millaista on, kun et tahdo päiväkausiin olla ihmisten kanssa tekemisissä, koska olet ahdistunut ja aivosi ovat ihan sumuiset. Kun tätä jatkuu vuosia, alat tottua sairauden kanssa elämiseen, sen sijaan, että saisit hoitoa ja pystyisit jatkamaan elämääsi, malli kertoi.

Ihmiset tuomitsevat ulkonäön takia

Hadidin mukaan monet ovat tuominneet hänet pinnallisin perustein. He eivät ole tietäneet, millaisia vaikeuksia hän on käynyt läpi.

- Elämä ei ole aina sitä, miltä se näyttää ulospäin. Vaikeinta tässä matkassa on ollut se, että minut on tuomittu ulkonäköni perusteella, eikä tunteitani ole otettu tässä huomioon.

Bella Hadid 2016. (kuva: Splashnews.com)

Lue myös: Bella Hadid julkaisi rohkean kuvan: "Anteeksi äiti"

Lue myös: Auts! Huippumalli Bella Hadid kaatui rähmälleen muotinäytöksessä

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat