Kuva: AOP

Huonoja uutisia Harry Potter -faneille: Suosikkihahmon tarina päättyy uuteen näytelmään

01.08.2016 13:15 - Iiro Myllymäki

J.K. Rowling ei aio enää kirjoittaa uusia Harry Potter -kertomuksia.

Harry Potter -velhohahmo on jälleen ajankohtainen uuden Harry Potter and the Cursed Child -näytelmän myötä. Kahteen osaan jaettu näytelmä sai lauantaina ensi-iltansa Lontoossa, ja sen käsikirjoitus on nyt myös julkaistu kirjana. Jack Thornen ja John Tiffanyn lisäksi näytelmän käsikirjoituksesta vastaa Potter-kirjailija J.K. Rowling, 51. Female First -sivuston mukaan Rowling on nyt kertonut, että uusi näytelmä on viimeinen Potter-tarina, joka häneltä tullaan kuulemaan.

- Harry käy läpi melkoisen matkan näiden kahden näytelmän aikana, ja luulen, että se on sitten siinä, Rowling kertoo.

Cursed Child -näytelmä sijoittuu 19 vuotta aikaan viimeisen Harry Potter -kirjan tapahtumien jälkeen. Näytelmässä Harry nähdään taikaministeriön työntekijänä, mutta näytelmän keskiössä on Harryn ja Ginny Weasleyn poika Albus. Myös Potter-kirjoista tutut Ron Weasley ja Hermione Granger esiintyvät näytelmässä.

Nyt näytelmää esitetään Lontoon Palace Theatre -teatterissa, mutta myöhemmin sen on tarkoitus päästä esitykseen myös New Yorkin Broadwaylla.

Lue myös: J.K Rowling paljasti vihdoin: Miksi Dursleyt vihasivat Harry Potteria?

Lähde: Female First

Kilpailut

Uusimmat