Kuva: AOP

Hurjasti laihtunut Khloé Kardashian paljastaa salaisuutensa

09.11.2016 12:15 - Rea Tallgren

Kardashianin mukaan luonteenlujuus ja kohtuus ovat kaikki kaikessa.

177-senttinen Khloé Kardashian, 32, on viimeiset kuukaudet esitellyt auliisti äärimmilleen treenattua vartaloaan. Todella hoikassa kunnossa oleva kaunotar kertoo, että antaa itselleen rajun treenin ja tiukan ruokavalion mausteeksi myös luvan herkutella. Tuolloin Kardashianin salaisuus on kuitenkin kohtuus.

"Jos minun tekee mieli suklaata, minä myös syön sitä, mutta vain ihan vähän. Jos alkaisin syödä jäätelöä joka ilta, jäisin koukkuun rutiiniin. Mutta jos oikeasti mieli tekee vaikka vähän suklaata, on se parempi heittää suuhun kuin pidättäytyä - ja päätyä myöhemmin mässäilemään", Kardashian kirjoittaa nettisivuillaan. 

Kardashian myös kertoo käyvänsä salilla joka aamu - ja heräävänsä treenien takia jo kello viideltä. Hänen mukaansa se ei ole helppoa, mutta hän saa puhuttua itsensä ympäri.

"Joka aamu sanon itselleni, että sinua ei kaduta, kun olet treenannut, mutta kaduttaa, jos olet jättänyt treenin väliin. Se toimii, joka aamu."

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Kardashian on myös löytänyt uuden rakkauden komeasta koripalloilijasta, jonka kanssa hän on viihtynyt viimeisen parin kuukauden ajan. 

(kuva: AOP)

Lue myös: Useat mediat: Khloé Kardashian raskaana

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat