Kuva: All over press

IS: Anneli Auer vaatii ennätyskorvauksia: yli kolme miljoonaa kärsimyksestä ja vapaudenmenetyksestä?

13.07.2016 08:49 - Tiina Svensk

Ilta-Sanomien mukaan Auerin tapaus on niin poikkeuksellinen, että hän voi saada hyvin mittavat kärsimyskorvaukset.

Anneli Auer on vaatinut Ilta-Sanomien mukaan vapauden menetyksestään 3020 000 euron korvausta. Auer tuomittiin kahdesti Ulvilan murhasta vankeuteen, mutta hänet todettiin lopulta syyttömäksi. Sen vuoksi hän vaatii kärsimyksestä nyt 2500 euroa päivältä.

Lisäksi Auer vaatii yritystoimintaansa liittyvästä tulojen menetyksestä 400 000 euroa. Ilta-Sanomien haastattelemien oikeusoppineiden mukaan on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että Valtiokonttori maksaisi Auerilla yli kolmea miljoonaa euroa:

- Vaatimus on kyllä erittäin kova. Todennäköisesti hän ei saa kaikkea, mitä pyytää, arvioi rikosoikeuden professori Matti Tolvanen.

Rikosoikeuden professori muistuttaa myös, että Auer voi saada poikkeuksellisesta tapauksestaan normaalia suuremman kärsimyskorvauksen. Tolvasen mukaan Auerille voidaan kuitenkin maksaa korvausta kärsimyksestä enimmillään 500 euroa päivältä. Silloin summa olisi 1048 päivän osalta kaikkiaan 524 000 euroa.

Valtiokonttori arvioi Ilta-Sanomille aiemmin, että päätös Auerin korvauksista annetaan aikaisintaan syksyllä.

Lue myös: IL: Anneli Auer pian harvinaiseen haastatteluun: "Ei vaikuta siltä, että hänellä olisi salattavaa"

Lähde: Ilta-Sanomien paperiversio

Kilpailut

Uusimmat