Kuva: AOP

IS: Lola Odusoga tuohtui suomalaismissien surkeaan menestykseen: "Heille opetetaan vääriä asioita"

31.01.2017 07:40 - Senni Loikala

Miss Universum -kauneuskilpailussa kolmanneksi vuonna 1996 sijoittunut Lola Odusoga toivoisi suomalaismisseille nykyistä parempaa menestystä kilpailussa, uutisoisaan Ilta-Sanomissa.

Suomen huono menestys vuodesta toiseen Miss Universum -kilpailussa syö Lola Odusogaa, 39. Odusoga on viimeksi kyseisessä kauneuskilpailussa loistanut suomalaismissi, kun hän sijoittui kolmanneksi vuonna 1996. Aihe nousi pinnalle vastikään, kun Miss Suomi Shirly Karvinen ei menestynyt tämänvuotisessa Miss Universum -kisassa.

Odusoga arvioi Ilta-Sanomille, mikseivät suomalaismissit pärjää Miss Universum -kisassa. Hänestä väärät henkilöt päästetään valmentamaan missejä tärkeää kilpailua varten.

- Miksi kukaan haluaisi vinkkejä sellaiselta ihmiseltä, joka ei ole menestynyt? Vain suomalainen ilmeisesti ottaa vinkkejä niiltä, jotka eivät ole pärjänneet, Odusago sanoo.

- Esimerkiksi haastatteluissa edellisvuoden missit antavat vinkkejä seuraavalle missille Miss Universumiin ja sieltä tulee milloin mitäkin vinkkejä. He eivät ole silloin menestyneet, niin miksi he jakavat vinkkejä.

Odusogasta misseille tulisi opettaa esimerkiksi oikeanlaista kävelytyyliä, lavakarsimaa ja tilanottoa.

- Minuahan on aina syönyt se, että suomalaismissit eivät pärjää. Heille ei anneta edes voiton mahdollisuutta, kun heitä ei neuvota tai auteta. Heille opetetaan aivan vääriä asioita ja väärät ihmiset ovat neuvomassa. Se tuntuu turhauttavalta.

Lue myös: Lola Odusoga ärsyyntyi tuntemattoman miehen kommentista: "Olet ihanasti laihtunut"

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat