Kuva: AOP

IS: Miss Suomi joutui rasistien kynsiin - "sivistymätöntä ja ala-arvoista käytöstä"

17.05.2016 07:45 - Senni Loikala

Suomen kauneimmaksi naiseksi kruunatulla Shirly Karvisella on kiinalaisia sukujuuria. Ilta-Sanomat uutisoi, että sosiaalisessa mediassa monet laukovat törkeyksiä missivalinnasta.

Ilta-Sanomat uutisoi, että perjantaina Miss Suomeksi kruunattu Shirly Karvinen, 23, on joutunut rasistisen vihapuheen kohteeksi sosiaalisessa mediassa. Jyväskylästä kotoisin olevalla Karvisella on kiinalaisia sukujuuria, mikä on vihastuttanut osaa ihmisistä.

Karvinen kertoo Ilta-Sanomille, ettei vihapuhe tullut hänelle yllätyksenä.

- Varauduin jo silloin kilpailuun hakiessani, että kiinalaiset sukujuureni tulevat nousemaan puheenaiheeksi, joten en ole yllättynyt kommenteista, Karvinen kertoo.

Suomen kauneimmaksi kruunattu kaunotar kertoo, että hän tuntee itsensä täysin suomalaiseksi. 

- Olen niin suomalainen kuin olla ja voi. Vaikka en näytä samalta kuin muut, niin olen sydämeltäni täysin suomalainen. Aina on helppo ruotia toisia netissä, ja taustani on sellainen asia, johon on helppo tarttua.

Missikeisarinna tuomitsee vihapuheen

Missikeisarinna Sunneva Kantola tuomitsee jyrkästi sosiaalisessa mediassa esitetyt rasistiset kommentit.

- Rasistisia kommentteja on tullut aikuisilta ihmisiltä ja ihan omalla nimellään. Täysin sivistymätöntä ja ala-arvoista käytöstä, Kantola tuumaa Ilta-Sanomille.

- On surullista, että Shirly joutuu varmasti tekemään enemmän töitä etnisen taustansa takia valloittaakseen ihmiset. Minulla ei ole kuitenkaan epäilystäkään, etteikö hän hurmaisi kriittisimpiäkin ihmisiä herttaisella ja avoimella luonteellaan. 

Shirly Karvinen on vuoden 2016 Miss Suomi. (kuva: AOP)

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös: Matkustaja haukkui konduktööriä neekeriksi - suosikkijuontaja antoi palautetta

Lue myös: Suomalaiset valitsivat: Hän on tyylikkäin Miss Suomi!

Lue myös: Uusi Miss Helsinki on tyrmäävä kaunotar - kuin Angelina Jolie tai Megan Fox

Kilpailut

Uusimmat