Kuva: AOP

Jared Leto katsoi rajuja väkivaltavideoita rooliaan varten: Alkoi vaikuttaa omaan käyttäytymiseen

04.08.2016 14:15 - Senja Rapila

Näyttelijä pureutui rooliinsa Jokerina niin hyvin, että koki sen vaikuttavan lopulta myös omaan käyttäytymiseen.

Näyttelijä ja laulaja Jared Leto, 44, valittiin esittämään legendaarista Jokeria uuteen sarjakuviin pohjautuvaan elokuvaan, Suicide Squadiin. Leto on nyt ylistänyt edesmenneen näyttelijälegenda Heath Ledgerin roolisuoritusta Jokerina elokuvassa The Dark Knight.

- Mutta anna minun sanoa... Paitsi että hän oli täydellinen siinä roolissa, se on myös kieltämättä yksi parhaimmista roolisuorituksista, ei vain pahisrooleissa, mutta yksi parhaista roolisuorituksista elokuvissa, piste, Leto kertoi.

Uuden roolinsa myötä artisti pureutui myös syvälle väkivallan saloihin, koska yritti päästä sisälle sekopäiseen roolihahmoonsa. Olemme uutisoineet aiemmin siitä, että Leto lähetti näyttelijäkollegoilleen kuolleita rottia ja kuinka Margot Robbie oikeasti luuli, että Leto pahoinpitelisi hänet kuvausten ulkopuolella.

- Tuli hetki, kun tutkin väkivaltaa ja katsoin paljon asioita, joita luultavasti kenenkään ei tulisi koskaan nähdä. Huomasin, että sillä alkoi olla sellainen vaikutus minuun, mistä en pitänyt, joten lopetin sen, hän on todennut.

- Se vain alkaa pureutua sisällesi, väkivalta ja muut sellaiset asiat.

Lähde: Female First

Lue myös: Cara Delevingne paljasti kummallisen kykynsä - löytää ihmisten nännit alta aikayksikön

Lue myös: Will Smith yllätti studioyleisön mainoskatkolla - katso huikea Summertime-veto

Kilpailut

Uusimmat