Jasper Pääkkönen kertoo ekasta kerrastaan: Olin 13-vuotias

08.12.2011 15:15 -

Näyttelijä Jasper Pääkköseltä kysyttiin Iskelmän haastattelussa, millainen oli miekkosen ensimmäinen kerta. Pääkkönen vastasi hersyvällä tarinalla.

Ensimmäisestä kerrasta kysyttäessä vastaukset ovat usein arkoja tai varovaisia. Pääkkönen kuitenkin iski peliin sujuvasanaisen ja hilpeän tarinan, joka ei tosin välttämättä ollut aivan sitä, mitä ennalta odotettiin.

- Ensimmäinen kerta kun sain taimenen itse sitomallani perholla. Se oli Kuhmossa Kaarneenkoskella.

- Pitkä heitto onnistui nappiin. Perho laskeutui juuri minne toivoinkin sen laskeutuvan. Olin aloittanut perhokalastuksen vuosi aikaisemmin, olin silloin 13-vuotias. Perho kulki hetken vapaasti virran mukana hetken aikaa kunnes taimen nappasi sen. Väsytystaistelu kesti pitkään. Kala oli juuri järvestä noussut, kirkas ehjäeväinen järvitaimen. Siitä perhokalastusharrastukseni sai lopullisesti kipinän, josta en ole sen jälkeen päässyt ikinä irti.

Katso hauska haastattelu Iskelmän sivulta.

The Voice ja Iskelmä ovat osa SBS Mediaa

Kilpailut

Uusimmat