Kuva: AOP

Jo toinen One Direction -komistus suuntaa soolouralle - ensimmäinen single valmiina julkaistavaksi

01.06.2016 15:45 - Senja Rapila

Bändin vaaleahiuksinen hurmuri Niall Horan on neuvotellut levysopimuksesta levy-yhtiö Sycon kanssa.

Niall Horan, 22, suuntaa täyttä päätä soolouralle One Directionin jäätyä tämän vuoden maaliskuussa pidemmälle tauolle. Komistuksen kerrotaan nyt neuvottelevan levysopimuksesta bändin oman levy-yhtiön, Syco Musicin, kanssa.

- Sopimus Sycon kanssa allekirjoitetaan tulevien viikkojen aikana ja Niall on jo studiossa kirjoittamassa. Siellä on myös hittisingle, joka julkaistaan todennäköisesti ensi vuoden alussa, lähipiiristä kerrotaan Female First -julkaisulle.

Bändistä Zayn Malik on jo työstänyt hetken menestyksekkäästi omaa soolouraansa ja tietojen mukaan myös Louis Tomlinson on jättänyt taakseen One Directionin levy-yhtiön ja vaihtanut televisio-alalle. Harry Styles on puolestaan keskittynyt viimeaikoina näyttelemään Dunkirk -elokuvassa ja Liam Paynen kerrotaan vielä harkitsevan seuraavaa siirtoaan. 

Nähtäväksi jää, vaihtavatko kaikki bändin jäsenet soolouralle vai tullaanko One Direction näkemään vielä joku päivä samalla kokoonpanolla.

Lähde: Female First

Lue myös: Adele unohti sanat kesken kappaleen ja kiroili mehukkaasti - video naurattaa netissä

Lue myös: Näyttelijä Michael Cera teki erikoisen kappaleen - mukana Willow Smith

Kilpailut

Uusimmat