Kuva: WENN

Johnny Depp palasi julkisuuteen eronsa jälkeen - antoi ensimmäisen haastattelun

06.06.2016 09:15 - Pauliina Jokinen

Näyttelijä Johnny Depp, 53, on parhaillaan kiertueella Euroopassa.

Näyttelijä Johnny Deppin tuleva ex-vaimo Amber Heard, 30, haki eroa miehestään muutama viikko sitten. Heard jätti eropaperit yksin ja kertoi sittemmin joutuneensa miehensä pahoinpitelemäksi useaan otteeseen suhteen aikana.

Sotkuinen ero saanee vielä uusia käänteitä, kun kaksikko jakaa Deppin 400 miljoonan dollarin arvoiseksi arvioitua omaisuutta.

Depp itse on pysytellyt hiljaa eron jälkeen. Mies on nähty muun muassa Ruotsissa juhlimassa useiden naisten kanssa aamuun saakka.

Nyt Depp on avannut sanaisen arkkunsa ja antanut ensimmäisen haastattelun eron ja pahoinpitelysyytösten jälkeen.

Depp ei haastattelussa ottanut kantaa eroon, vaan hän mainosti The Hollywood Vampires -yhtyettään. Bändillä on tulossa esiintyminen Romaniassa, jonne Depp toivoi faniensa saapuvan.

- Me toivomme näkevämme teidät siellä ja pitävän hauskaa, Depp toivoi videolla.

Näyttelijän ja Heardin avioerohakemusta käsitellään oikeudessa kahden viikon kuluttua. Deppin ei kuitenkaan tarvitse keskeyttää musiikkikiertuettaan tapauksen takia, sillä asianosaisten ei ole välttämätöntä saapua oikeuden käsittelyyn.

Lue myös: Johnny Deppin ex-vaimo vaatii elatusapua: tulot 10 000 dollaria, menot moninkertaiset

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat