Jonne Aaronin elämä on risteyksessä: "Haluan aloittaa puhtaalta pöydältä"

27.10.2014 14:31 - Senni Loikala

Perjantaina soololevyn julkaiseva Jonne Aaron kertoo elävänsä keskellä suurten, positiivisten muutosten aikaa. Mennyt jää taakse ja uusi alku on edessä.

Jonne Aaronin, 31, perjantaina julkaistavan soololevyn nimi kantaa nimeä "Risteyksessä". Muusikko kertoo myös elämänsä olevan tällä hetkellä risteyksessä. Hänen 65 neliöinen kaksionsa on myynnissä, mikä merkitsee Jonnelle paljon muutakin kuin vain konkreettista muuttokuorman pakkaamista.

- Siinä on semmoinen historia, että siellä on tullut kirjoitettua kaikki. Tuntuu, että luovuuden kannalta se on koluttu loppuun. Olen asunut siellä vuodesta 2006, aika haikea mieli lähteä. Olen siinä risteyksessä nyt, Jonne sanoo.

Muusikko on rakentanut pesänsä rakkaudella, mikä tekee lähtemisestä haikeaa.

- Olen sisustanut kotini aikojen saatossa hotellin sviitiksi. Kun olen paljon hotelleissa kiertänyt ympäri maailmaa, olen sieltä saanut visioita ja ajatuksia, ja pikku hiljaa rakentanut sitä ja rempannut - kun se tuli valmiiksi, se meni myyntiin. Niin siinä käy. Kun levy tulee valmiiksi, sekin menee myyntiin, kertoo Jonne.

Myynnissä oleva koti sijaitsee Tammelassa, torin kupeessa. Kahvilat, ravintolat, yökerhot ja keskustan menot ovat aivan vieressä.

- Kotiovelta on kymmenen askelta malesialaiseen ravintolaan. Ajattele, siitä on hyvä mennä darrassa hakemaan vähän ruokaa ja miksei muutenkin, Jonne sanoo.

Vaikka hän jatkaa matkaansa nykyisestä kodistaan, aikoo mies käydä vakiokohteeksi tulleessa ravintolassaan jatkossakin. Muusikon jano uuteen ympäristöön on kuitenkin kova.

- Nyt on keskustaelämä nähty. Haluan vaihtaa maisemaa ja katsoa, mitä tapahtuu, minkälaisia biisejä alkaa tulla, sanoo Jonne.

Uusi alku

Jonne muuttaa vilkkaasta Tammelasta selvästi syrjemmäs keskustasta, luonnon lähelle. Uudesta kodista löytyy myös oma piha.

- Odotan innolla, että pääsen tekemään lumitöitä, kaikkea tosi arkista ja rakentamaan studion sinne. Kyllä minä luonnon ääreen hakeudun. Tykkään kuitenkin samoilla metsissä ja tehdä ihan perushommia, sanoo Jonne.

Muusikolle on tärkeää päästä uuteen, rauhallisempaan ympäristöön ja päästä seuraamaan sen vaikutuksia luovuuteen. Muuton merkitys on miehelle suuri.

- Siellä minä haluan vähän niinkuin aloittaa puhtaalta pöydältä, jättää menneisyyden. Olen elämäni risteyksessä kaikin puolin. Tässä on aika isoja muutoksia ja nimen omaan positiivisia, kertoo Jonne.

Lue myös: Jonne Aaron eronsa jälkeen: "Nukuin kitaran kanssa"

Kilpailut

Uusimmat