Kuva: YouTube
Jumanji-elokuvasta uusi versio - pääosassa lihaskimppu The Rock
Lisäksi elokuvassa nähdään kaksi koomikkoa - ja vielä toistaiseksi paljastamaton naistähti.
Dwayne "The Rock" Johnson, 44, tähdittää tulevaa Jumanji-elokuvaa. Kyseessä on uusi versio vuoden 1995 kulttielokuvasta, jonka pääosassa nähtiin edesmennyt, rakastettu koomikko Robin Williams.
Tulevassa versiossa The Rockin rinnalla näyttelevät muun muassa koomikot Jack Black ja Kevin Hart. Lisäksi The Rock lupailee Instagramissaan, että mukaan tulee vielä yksi "badass" nainenkin, mutta hänen nimeään mies ei paljasta.
Katso alkuperäisen Jumanjin traileri alta.
Kilpailut
Uusimmat
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Näytä lisää