Kuva: Senja Rapila

Juno päätyi Antti Jokisen elokuvassa rohkeaan seksikohtaukseen: ”Tosi kuumottavaa”

17.12.2015 16:45 - Pauliina Jokinen

Räp-artisti Juno ryhtyi näyttelijäksi.

Kaikki alkoi letkautuksesta, jonka räppäri Juno, oikealta nimeltään Jon Korhonen-Hurmerinta, 28, heitti ohjaaja Dome Karukoskelle viime kesänä.

- Vietimme aikaa yhdessä ja heitin vitsillä Domelle, että jos ikinä tarvitset paskaa näyttelijää, minä voin lähteä. En keksinyt enää muutakaan sanottavaa, Juno nauraa nyt.

Sana nuoren miehen heitosta kiiri elokuvapiireissä ja jo seuraavan päivänä Junon vaimo Janna Hurmerinta sai tekstiviestin tunnetulta ohjaajalta.

-Vaimolle tuli viestiä Antti Jokiselta, joka kyseli, olisinko kiinnostunut tekemään elokuvaa, Juno tiivistää nopean vaihdoksen artistista näyttelijäksi.

Juno ei ollut edes harkinnut ammatinvaihtoa, mutta mies oli aina miettinyt, minkälainen maailma elokuvien takana piilee.

Juno saikin heti suuren roolin Jokisen maaliskuussa ensi-iltansa saavasta Pahat kukat -elokuvasta, jossa hän näyttelee jenginuorta yhdessä toisen räppärin, Mikael Gabrielin kanssa. Junon hahmo on miehen mukaan ”lähiöäijä”. Mukana nähdään myös muita nimekkäistä näyttelijöitä kuten Eero Aho ja Alma Pöysti.

- Elokuva kertoo roolihahmoni perheestä. Olen mukana lähes ensimmäisistä sekunneista viimeisiin hetkiin, Juno kuvailee.

Rohkea seksikohtaus

Elokuva kuvattiin syksyllä ja projekti kesti kuukauden päivät. Näytteleminen toi paljon uusia kokemuksia, joista yksi oli seksikohtaus.

- Sain ilon ja kunnian tehdä rakastelukohtauksen, mikä oli oikeasti tosi, tosi kuumottavaa, Juno kertoo.

Kohtauksen kuvaaminen tapahtui nopeasti: ohjaaja antoi ohjeet Junolle ja vastanäyttelijää vasta muutama minuutti ennen kuvausten alkua.

- Antti vain sanoin, että sori, etten ole sanonut aiemmin, mutta en halunnut jännittää teitä yhtään enempää, Juno kertoo Jokisen ohjeistuksesta kohtaukseen.

Vaikka kohtauksen kuvaaminen meni hyvin, oli tilanne hyvin erikoinen ja jännittävä.

- Olihan se outoa: oman vaimon kanssa rakastellaan oikeasti ja kohtauksessa ei rakastella ollenkaan. Samassa huoneessa oli neljä ihmistä isojen kameroiden ja mikkien kanssa. Ei ollut millään tavalla normaali tilanne.

- En ottanut rohkaisuryyppyä, mutta jälkeenpäin oli voittajafiilis, kun olin selvinnyt, Juno kuvailee.

Juno nautti elokuvan kuvauksista, vaikka kaikki ei aina ollutkaan luksusta ja kohtauksia kuvattiin muun muassa keskellä yötä kylmässä.

- En koskaan jäisi pois, vaikka saisinkin päättää uudestaan. Harvoin pääsee polttamaan autoja keskellä Pasilaa, Juno kuvailee elokuvan tekoa.

Musiikki tauolla

Vuosi 2015 on ollut Junolle tiivis: elokuvan lisäksi mies on tehnyt musiikkia ja mennyt naimisiin. Kaikesta huolimatta ensi vuodesta saattaa tulla entistäkin vilkkaampi.

- Jos hyvä tuuri käy, pääsemme kiertämään Cannesia ja muita elokuvafestivaaleja elokuvan kanssa. Siitä tulee jännää, mies miettii.

Musiikin teko on toistaiseksi luovalla tauolla.

- Minulla ei ole ollut erityisen suurta paloa musiikin tekemiseen viime aikoina. Pidän nyt muutaman kuuakauden taukoa ja katson sitten uudestaan, artisti kertoo.


Lue myös:

Kilpailut

Uusimmat