Kuva: AOP

Justin Bieber tylytti fanejaan: "Voisitteko lopettaa kiljumisen? Se on epämiellyttävää"

19.10.2016 19:15 - Elisa Jalasjoki

Artisti sai tarpeekseensa yleisön kiljumisesta kesken hänen puheensa.

22-vuotias maailmantähti Justin Bieber konsertoi Birminghamissa tiistai-iltana. Kesken keikan tähti esitti yleisölle erikoisen pyynnön. Hän nimittäin ehdotti, että katsojat lopettaisivat kiljumisen ja keskittyisivät vain kuuntelemaan häntä. 

- Voisitteko tehdä minulle palveluksen? Voisitteko rauhoittua edes kahdeksi sekuniksi? Tajuan kyllä, mutta olen noin kahden metrin päässä teistä, ja kuulen teidät kyllä. Arvostan kaikkea rakkautta mitä osoitatte minua kohtaan, se on upeaa, mutta voisitteko osoittaa sitä jollain toisella tavalla? Kiljuminen on epämiellyttävää, laulaja totesi silminnähden närkästyneenä. 

Tästä huolimatta yleisö jatkoi huutamista, jolloin Bieber tuntui ärsyyntyvän lisää. 

- Tajuan kyllä, se on meillä veressä ja opittu tapa. Konsertissa ollessa huudetaan. Mutta voisitteko huutaa vasta kappaleideni jälkeen? Nauttikaa kappaleesta, rauhoittukaa ja kuunnelkaa minua. Minusta tuntuu usein ettei minua kuunnella, ja se on turhauttavaa. Kun minä puhun, voisitteko olla huutamatta keuhkojanne tyhjiksi?, tähti jatkoi puhettaan. 

Monet Bieberin fanit ovat jakaneet mielipiteitään tapahtuman jälkeen Twitterissä, ja monet tuntuvat tuomisevan tähden käytöksen. Eräs fani kuvasi Bieberin puheen ja totesi twiitissään, ettei tämä tarkoittanut olla epäystävällinen. 

Katso video keikalta alta. 

Bieber esiintyi toista kertaa Suomessa Purpose-kiertueellaan syyskuun lopussa.

Lähde: People

Lue myös: Justin Bieber yllätti nuoret jalkapalloilijat - ilmestyi mukaan harjoituksiin

Lue myös: Hänkö ei muka arvosta fanejaan? Justin Bieberin yllättävä ele ilahduttaa

Kilpailut

Uusimmat