Kuva: AOP

Katy Perry kommentoi eroaan Orlando Bloomista: "Hankkikaa elämä!"

03.03.2017 07:45 - Senja Rapila

Twitter-käyttäjien ihmetykset ovat saaneet myös popparin ilmaisemaan mielipiteensä pariskunnan sopuisasta erosta.

Kaksi päivää sitten monet järkyttyivät ja jotkut saattoivat jopa huokaista helpotuksesta, kun kerroimme laulaja Katy Perryn, 32, ja näyttelijäkomistus Orlando Bloomin, 40, eronneen. Pariskunta ehti olla yhdessä noin vuoden ja heitä pidettiinkin melkoisina kyyhkyläisinä Hollywoodissa.

Daily Mail uutisoi, että parin ero oli hyvin sopuisa. Julki tulleen eroilmoituksen mukaan pari haluaa ottaa kunnioittavasti ja rakastavasti etäisyyttä toisiinsa, joten yhteenpaluu voi olla vielä mahdollinen. He lisäsivät jopa yhteiskuvan sosiaaliseen mediaan vain 48 tuntia ennen eroilmoitusta.

Nyt Perry on kommentoinut eroa omalla Twitter-tilillään, kun monet ovat kovaäänisesti arvostelleet entisten kumppaneiden kanssa kaveeraamista.

"Entä jos ajateltaisiin vuonna 2017 vähän uudella tavalla? Voit olla vieläkin ystävä ja rakastaa entisiä kumppaneitasi! Kukaan ei ole uhri tai vihollinen, hankkikaa elämä!" Perry kuittasi Twitterissä.

Voit katsoa twiitin alapuolelta.

Lue myös: Kanadan pääministerin kuumat nuoruuskuvat nousivat otsikoihin - katso

Lue myös: Sara Forsberg esittelee kaksi uutta tatuointiaan - sopivatko laulajan tyyliin?

Lue myös: Kylie Jennerin tuore, seksikäs Instagram-kuva suututti osan faneista: "Luulin, että olet fiksu"

Kilpailut

Uusimmat