Kuva: AllOverPress

Kesha avautui masennuksestaan ja syömishäiriöstään: "Tänään aion elää"

17.05.2016 17:00 - Joose Koskiranta

Amerikkalaislaulajan ura on joutunut sivuraiteille. Nyt hän kuitenkin lupaa palata takaisin oikealle tielle.

Laulajatar Keshan tulevaisuus näytti kirkkaalta hänen julkaistuaan Tik Tok -kappaleen vuonna 2010. Sen jälkeen elämä parrasvalossa ja sen ulkopuolella on kuitenkin ollut haastavaa.

Alkuviikosta 29-vuotias poppari kertoi Instagram-tilillään kärsineensä pitkään mielenterveysongelmista.

"Viime aikoina olen kamppaillut masennuksen ja syömishäiriön kanssa. Tällä hetkellä urani on outo paikka, ja joskus tuntuu siltä, että taistelu on liian raskasta", hän kertoi. 

Laulaja kuitenkin kertoi kieltäyneensä antamasta periksi. Laulaja kertoi aikovansa palauttaa elämänsä takaisin oikeille raiteille. 

"En vain aio olla hiljaa ja piiloutua. Tänään sanon p*skat kaikesta ja elän. Tänään teen sen päätöksen. Ja olen todella iloinen."

Kirjoituksen loppukaneettina Keshalla on myös viesti kriitikoille, jotka ovat muun muassa arvostelleet hänen vartaloansa.

"Minua ei kiinnosta p*skaakaan, jos vihaatte vartaloani. Muistakaa, että se saa teidät näyttämään idiooteilta", hän lopetti.

Lue myös: Kesha julkaisi järkyttävän kirjoituksen: "Minun käskettiin valehdella, ettei minua raiskattu"

Kilpailut

Uusimmat