Kuva: Senja Rapila

Klamydia-Vesku, 46, ikääntymisestä: Huomasin näyttäväni isältäni!

06.10.2016 23:15 - Senni Loikala

Vesku Jokinen kiroaa pilke silmäkulmassa, että hän on joutunut hankkimaan lukulasit.

Syyskuussa Antisupersankarit-levyn julkaissut Klamydia-yhtyeen nokkamies Vesku Jokinen, 46, vastaa kysymykseen siitä, mikä saa hänet tuntemaan itsensä vanhaksi.

- Lukulasit, perkele. Se on pahin merkki vanhuudesta, Jokinen sanoo.

Punkkarin on täytynyt turvautua lukulaseihin jo muutaman vuoden ajan.

- Huomasin, että on niin hämärää, etten näe lukemaan, ja teksti näytti vaan sekamelskalta. Sitten vielä, kun tiirailen rillien takaa, niin minulla tulee mieleen oma faijani, Jokinen tuumaa.

Klamydian laulaja Vesku Jokinen on tyytyväinen Antisupersankarit-levyyn. (kuva: Senja Rapila)

Tästä huolimatta muusikko pitää ikääntymisen tuomia muutoksia luonnollisina.

- Tässä on pian 47 vuotta lasissa, niin eikös se kuulu asiaan.

Polvet koetuksella

Miehen terveys on silti pysynyt hyvänä viime vuodet, polvia lukuun ottamatta.

- Minulla oli viiden vuoden sisällä kolme polvileikkausta. Kumpikin eturistiside meni poikki ja toisen polven kuntoutuksen aikana samasta polvesta repesi kierukka. Leikkauksista on selvitty, Jokinen kertoo.

- Polvet alkoivat reistailla keikkailun takia. Meillä on aika hurja meininki lavalla.

Lue myös: Klamydia-laulajan irokeesi raivostutti suomalaisia: "Juntit juoksivat veitsen kanssa perässä"

Kilpailut

Uusimmat