Kuva: AOP

Laulajakomistus ylistää mallityttöystäväänsä: "Hän on todella älykäs"

28.07.2016 19:45 - Senja Rapila

Zayn Malikin mielestä pariskunnan suhde toimii hyvin sen vuoksi, että heillä on molemmilla samankaltaiset ammatit.

Entinen One Direction -tähti Zayn Malik, 23, on ylistänyt ulkomaalaismedioille tyttöystävänsä, supermalli Gigi Hadidin, 21, älykkyyttä. Pariskunta paljasti viime helmikuussa seurustelevansa.

- Hän on todella älykäs. Olen sitä mieltä, että sen vuoksi tämä toimii niin hyvin. Ja teemme saman tyyppistä työtä, joten ymmärrämme sen toisistamme, Malik on kommentoinut.

Kesäkuun alussa vielä uutisoimme, että kaksikon huhuttiin eronneen. Kaksikko tuntuu kuitenkin viihtyvän hyvin yhdessä huhuista huolimatta.

"Olen löytänyt niin paljon uusia asioita itsestäni"

Malik jätti poikabändin vuonna 2015 ja julkaisi myöhemmin esikoisalbuminsa Mind Of Mine. Hän on kertonut, että bändistä lähtemisen myötä hän löysi jälleen rakkaudenkipinän musiikkia kohtaan.

- Siinä kohdassa elämääni tunsin, että olen tehnyt kaikkeni mitä pystyin tekemään siellä ja minun vain piti muuttaa asioita. Se ei tuntunut rohkealta. Koko elämäni on muuttunut viimeisen vuoden aikana. Olen löytänyt niin paljon uusia asioita itsestäni.

Lähde: Female First

Lue myös: Borat-tähden vaimo avoimena: Mieheni on todella nolo sosiaalisissa tilanteissa

Lue myös: Purkiko Lindsay Lohan kihlauksensa? Draama väkivaltaiseksi syytetyn miehen kanssa syvenee

Kilpailut

Uusimmat