Lauri Ylönen soolourastaan: On mukavaa, kun ei tarvitse kysyä neuvoa muilta

15.06.2013 15:15 - Reetta Haverinen

Vaikka laulajan tyyli on muuttanut muotoaan, iskelmälavoilla hurmuria tuskin tullaan näkemään.

The Rasmus -yhtyeestä julkisuuteen nousseen Lauri Ylösen sooloura on ottanut hyvin tulta alleen. Mies nauttii siitä, että on päässyt viime aikoina tekemään juuri omanlaistaan musiikkia.

- Sooloilu on siinä mielessä mukavaa, ettei tarvitse kysellä mielipiteitä muilta, joten saa olla melko spontaani, mies kertoo The Voicelle.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä muusikko ei vielä osaa kertoa. Nyt Ylönen tahtoo keskittyä vain ja ainoastaan tähän hetkeen. Ylönen viimeistelee parhaillaan vuoden vaihteessa julkaistavaa toista sooloalbumiaan.

Uusia soundeja

Ensimmäiseen soololevyyn verrattuna miehen uusi levy tulee olemaan edeltäjäänsä nopea tempoisempi ja hieman kokeellisempi. Albumi sisältää myös enemmän elektro- ja house-soundeja ja vähemmän laulua.

Vaikka mies on vaihdellut musiikkityyliään kovasti vuosien aikana, häntä tuskin tullaan iskelmälavoille näkemään. Mies voisi kuitenkin tehdä iskelmäbiisejä muille artisteille - ja onkin nikkaroinut muun muassa yhden kappaleen yhdessä puolisonsa, Paula Vesalan kanssa.

- Olen tehnytkin jo jonkin verran iskelmäbiisejä. Esimerkiksi Katri Helenalle teimme Paulan kanssa yhden hienon kappaleen. Itse en lähtisi iskelmää esittämään, mutta sellaista modernia iskelmää voisi muille tehdä ihan mielellään, Ylönen paljastaa.

Kilpailut

Uusimmat