Kuva: AOP

Maria Veitola värjäsi tummat kutrinsa vitivalkeiksi: "Miten kauniit hiukset!"

06.03.2017 15:15 - Senni Loikala

Esimerkiksi Yökylässä Maria Veitola -ohjelmastaan tuttu suomalaistoimittaja muutti vastikään hiustyyliään.

Toimittaja ja televisiopersoona Maria Veitola, 44, värjäsi hiljattain tummat hiuksensa vaaleiksi. Veitola julkaisi lauantaina Instagram-tilillään kuvan, jossa hän on kampaajalla pää täynnä folioita. Myöhemmin hän julkaisi kaksi otosta, joista selvä hiusmuodonmuutos näkyy.

Veitolan julkaisemista kuvista näkee, että väriä lukuun ottamatta hänen hiustyylinsä on pysynyt kutakuinkin samanlaisena kuin ennen. Muutos on silti erittäin näkyvä, sillä Veitola on totuttu näkemään tummissa hiuksissa jo pitkään.

Todella monet ovat kehuneet Veitolan uutta hiusväriä Instagramissa. "Vau, miten kauniit hiukset", summaa yksi päivityksiin kommentoineista.

Katso alta, millaiselta Veitola näyttää vaaleissa kutreissa.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Alta näet Veitolan julkaiseman kuvan kampaajalta. 

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Helmikuun puolivälissä Veitola julkaisi itsestään kuvan, jossa hän kertoi hiustensa kasvaneen huomaamatta. "Herranen aika, minulle on kasvanut loman aikana #takajeejee", Veitola kirjoitti päivityksen yhteydessä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Maria Veitola on yksi suomalaisista julkisuuden henkilöistä, jotka nähtiin viime kuussa homoeroottisessa kampanjassa. Pääset katsomaan kampanjakuvan Veitolasta ja muista tähdistä tästä.

Kilpailut

Uusimmat