Kuva: AOP

Miley Cyrus hylkäsi bileystävänsä - oma rakas vahtii ja rajoittaa juomista

26.07.2016 15:15 - Senja Rapila

Lähteiden mukaan Liam Hemsworth pitää kotona tiukkaa kuria.

Bilehileenä tunnettu laulaja Miley Cyrus, 23, on viimeisimpien tietojen mukaan lopettanut villin juhlimisen kokonaan rakkaansa vuoksi. Uutisoimme aiemmin siitä, kuinka Cyrus on silminnähden rauhoittunut palattuaan yhteen Liam Hemsworthin, 26, kanssa, mutta nyt myös lähipiiri on vahvistanut tiedon.

Pariskunnan ystävät ovat kertoneet ulkomaalaismedioille, että Cyrusin päätös lopettaa villi bailaaminen on tehnyt suhteesta vahvemman.

- Hän ilmaisee vielä itseään hyvin uniikilla tavalla, mutta hän on alkanut leikkaamaan joitain ihmisiä pois elämästään. Hän ei enää puhu joillekin hänen meneville ystävilleen ja kieltäytyy monista bilekutsuista, lähteet kertoivat Grazia-lehdelle.

Tietojen mukaan nuori artisti viihtyykin hyvin kotonaan Malibussa rakkaansa kanssa ja käy ulkona vain päiväsaikaan.

- Kun he menevät ulos, se on yleensä päiväsaikaan ja kun ilta pitenee, ystävät ovat huomanneet Liamin vahtivan ja rajoittavan hänen juomistaan. Viimeisimpinä iltoina kun he ovat olleet ulkona, Miley ei ole juonut lainkaan. Hänen ystävänsä tuskin tunnistavat häntä enää ja toivovat, ettei Liam ole tehnyt hänestä kapeakatseisempaa.

(kuva: AOP)

Lähde: Music News

Lue myös: Kohukaunotar Lindsay Lohan tilitti sosiaalisessa mediassa - "Aviomieheni petti minua huoran kanssa"

Kilpailut

Uusimmat