Miranda Kerr avautuu elämästä eron jälkeen: "Olen päättänyt valita iloisia ajatuksia"

13.06.2014 12:55 - Heli Thoren

Orlando Bloomista keväällä eronnut kaunotar kertoo oivaltaneensa, että on itse vastuussa onnestaan.

Miranda Kerr, 31, on keskittynyt henkisten arvojen kehittämiseen avioeronsa jälkeen. Kerr kertoo uudessa The Edit -lehdessä, että on oivaltanut olevansa itse vastuussa elämästään.

- Jokainen ajattelemani ajatus on täynnä voimaa ja voimme itse joka päivä valita, mitä ajattelemme. Näin voimme myös tehdä elämästämme onnellisempaa, Kerr kertoo oivalluksistaan.

Kerr myöntää, että hänkin on uinut syvissä vesissä - eikä eroaminen ole helppoa. Silti kaunotar kannustaa pysymään aurinkoisella puolella.

- Meillä kaikilla on huonoja ja negatiivisia ajatuksia. Olen oivaltanut, että niiden pitää vain antaa lipua ohitse. Ja jos ne eivät hellitä, valitse sellainen ajatus, joka karkottaa ne.


Miranda Kerr kertoi taannoin myös seksiseikkailuistaan. Lue niistä lisää täällä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat