Kuva: Mikko Räsänen

Paula Vesala avoimena menestyksestä: ”En tavoittele suosiota”

17.06.2016 14:45 - Pauliina Jokinen

Paula Vesala julkaisi perjantaina ensimmäisen soololevynsä, joka kantaa lyhyesti ja ytimekkäästi nimeä Vesala.

Kesän kovimpiin naisartisteihin kuuluva Paula Vesala julkaisi perjantaina ensimmäisen soololevynsä Vesala. Ensimmäiset kappaleet uudelle levylle valmistuivat jo vuonna 2012. Neljän vuoden työnteko kuuluukin levyllä ja jo ennen levyn julkaisua Vesalan uusi musiikki on saanut runsaasti radiosoittoa ja huomiota.

Vesala ei kuitenkaan koe paineita jalustalle nostamisesta.

- On eri asia, mitä odotuksia on ja miten elämä menee. Musiikin teko on mystistä hommaa – joskus lähtee, joskus ei, Vesala tietää.

Vesala on saanut kokea suuren suosion ja menestyksen jo PMMP-vuosinaan. Sooloartistina suosio on kuitenkin erilaista. Vaikka Vesala nauttii musiikin tekemisestä, ei hän ole koskaan unelmoinut suosiosta tai kärkiartistien joukkoon nousemisesta.

- En ole koskaan haaveillut, että olisin suosittu. Kunnianhimoni koskee lähinnä yksittäisiä kappaleita, Vesala kertoo.

Erilaisia kappaleita

Amerikassa perheensä kanssa asuva muusikko aikoo jatkossakin tehdä erilaisia kappaleita, sopivat ne sitten hittimuottiin tai eivät.

- En havittele sitä, että pysyisin Suomessa main stream -artistien top 10 -listalla. Minua kiehtoo moni asia ja haluan tehdä monimuotoista musiikkia. Se kiehtoo enemmän kuin listan kärjessä pysyminen.

Kesän ajan Vesala kiertää Suomessa keikkailemassa ja nauttii touhusta koko sielullaan. Vesalan mukaan luvassa on hänen ehdoillaan toteutettu liveshow, joka ei jätä kylmäksi.

Sen jälkeen muusikolla ei ole suunnitelmia musiikkinsa suhteen.

- Sen jälkeen en sitten oikeasti tiedä, milloin tulen Suomeen keikkailemaan. En tiedä, mitä artistiurallani on edessä. En kuitenkaan aio jäädä tänne ja hulluna hillua, Vesala muotoilee.

Lue myös: Paula Vesala ei kaipaa menneitä: "Menneisyys oli paljon paskempi kuin nykyisyys"

Kilpailut

Uusimmat