Kuva: Mikko Räsänen

Pienen tytön äiti Jannika B: Kahden muusikon perheessä lastenhoito on palapeliä

02.07.2016 15:15 - Pauliina Jokinen

Laulaja Jannika B palasi keikkalavoille äitiyslomalta. Myös puoliso, Apulannan laulaja Toni Wirtanen kiertää ympäri Suomea.

Muusikkopari Jannika B:n, 31, ja laulaja Toni Wirtasen, 41, elämä mullistui kymmenen kuukautta sitten, kun pieni Martta-tyttö syntyi. Ensimmäiset kuukauden Jannika vietti tytön kanssa kotona, mutta kesän tullen laulaja palasi keikkalavoille.

Ensimmäisen festivaalikeikkansa Iskelmäfestivaaleilla Himoksella. Koko perhe oli saapunut Keski-Suomeen äidin esiintymisen takia. Keikan ajaksi Martta jäi isänsä kanssa hotellihuoneeseen, kun Jannika suuntasi lavalle.

- Oli jännittävää, kun Martta jäi joraamaan Anssi Kelaa hotellihuoneeseen. Onneksi kaikki oli mennyt hyvin, Jannika mietti keikan jälkeen.

Kahden muusikon perheessä aikataulujen sovittaminen on palapeliä. Kesän aikana koko perhe suuntaa usein yhdessä keikoille, sillä sattumalta sekä äiti että isä esiintyvät samoissa tapahtumissa. Samalla perheelle jää yhteistä aikaa.

Välillä vanhemmat tekevät pikaisen vaihdon, kun molemmat suuntaavat omille keikoilleen. Jannikaa ei hirvitä jättää lasta hetkeksi - onhan hänellä isäkin.

- Näinhän se pitääkin tehdä. Viikonloppuna Martta jää ensimäistä kertaa isänsä kanssa kahdestaan yöksi, kun suuntaan keikalle. Suuri onni on, että mieheni on ollut paljon hänen kanssaan ja isäkin kelpaa oikein hyvin, Jannika B iloitsee.

Jannika B nauttii päästessään jälleen yleisön eteen ja kiertämään Suomea. Samalla kuitenkin myös kotiin palaaminen on saanut uuden merkityksen.

- Aina on ollut kiva palata kotiin, mutta nyt on vieläkin ihanampaa, kun siellä odottaa perhe.

Kilpailut

Uusimmat