Pornotähti Ron Jeremy mukana suomalaisessa draamaleffassa – katso traileri
Ron Jeremy on yksi maailman tunnetuimmista aikuisviihdenäyttelijöistä. Pian hänet nähdään vaihteeksi tavallisessa elokuvaroolissa – ja vieläpä suomalaisleffassa!
Anselmi, nuori ihmissusi -nimistä elokuvaa on valmisteltu jo viiden vuoden ajan. Elokuva on tällä hetkellä leikkausvaiheessa, ja sen tekijät käyvät neuvotteluja esitysoikeuksista.
1980-luvun Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvassa jännitysdraamassa esiintyy suomalaisnäyttelijöiden lisäksi pornotähti Ron Jeremy.
– Yhteistyökumppanillamme oli kontaktit Ron Jeremyyn, joka oli tulossa käymään Suomessa. Hän lähti innolla mukaan elokuvaan, kertoo tuottaja Mikko Soukkala.
Soukkalan mukaan Ron Jeremyn rooli on "pieni mutta merkittävä".
Katso elokuvan traileri:
Kilpailut
Uusimmat
Junaliikenteessä häiriöitä perjantaiaamuna - korvaavia busseja
Paavi korosti ensiesiintymisellään yhtenäisyyttä ja rauhaa - uuden paavin valinta oli historiallinen
Peukun käyttö jyrkässä kasvussa - katso, missä päin Suomea sitä käytetään eniten
Uusi paavi on 69-vuotias Robert Francis Prevost
Löytyykö sinulta näitä hiuspinnejä? Vedetään myynnistä
Näytä lisää