Kuva: Fotolia

Raskaana oleva Megan Fox saa "viestejä" lapseltaan

01.06.2016 21:45 - Reija Saarinen

Foxin mukaan perhe onkin aikeissa muuttaa uuteen kotiin.

Megan Fox, 30, odottaa kolmatta lastaan yhdessä ex-miehensä kanssa. Jimmy Kimmel Livessä hän paljasti, että on saanut tietynlaisia "viestejä" vielä syntymättömältä lapseltaan.

- Tämä lapsi haluaa, että asumme jossain muualla. Siksi olemme aikeissa muuttaa aivan toiseen paikkaan Los Angelesiss, sillä minusta tuntuu, että siellä lapsemme oikeasti haluaa asua, Fox kertoo.

Huhtikuussa Fox ja hänen entinen miehensä Brian Austin Green kertoivat julkisuudessa saavansa jälleen yhteisen lapsen. Pariskunnalla on ennestään kaksi lasta.

- He tietävät kyllä mistä vauva tulee. Nuoremman mielestä on uskomattoman hauskaa, että tulen syöttämään lasta rinnoillani. Vanhempi sen sijaan on vielä hieman hämillään koko hommasta, mutta odottaa kuitenkin innoissaan.

Lue myös: Upea ilman meikkiäkin! Megan Fox julkaisi kuvankauniin otoksen itsestään

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat