Kuva: Senja Rapila

Salkkarit-komistus tapasi vaimonsa töiden lomassa - "Alkuvaiheessa olin vähän mustasukkainen"

21.08.2016 12:15 - Senja Rapila

Mikko Parikka on kertonut, että hän joutui pistämään kaiken peliin hurmatakseen nykyisen vaimonsa ja näyttelijäkollegansa Saran.

Näyttelijä Mikko Parikka, 27, on kertonut aiemmin, että joutui käymään melkoisen väsytystaistelun hurmatakseen vaimonsa Sara Parikan, 25, Salatut elämät -televisiosarjan kuvauksissa. 

Nyt mies on paljastanut, että suhteen alussa oli paljon mustasukkaisuuden tunteita liittyen näyttelijätyöhön.

- Ehkä siinä alkuvaiheessa olin vähän mustasukkainen jostain asioista, mutta Sara oli kumminkin jo pari vuotta tehnyt ja tiesi homman nimen, minulle se oli vähän vaikeampi paikka, Parikka kertoo Radio Novan haastattelussa.

Pariskunta ehti tehdä töitä yhdessä pitkään ennen kuin suhde alkoi. Työskentely oman tyttöystävän - nykyisin vaimon - kanssa ei ole ollut näyttelijäkomistuksen mielestä outoa, koska he ovat olleet kollegoja jo ennen suhteen alkua.

- Nyt se on hyvä, koska jos on jotain haastavia työasioita, niin toinen ymmärtää. Se on iso etu.

(kuva: Senja Rapila)

Ystävien merkitys kasvanut

Vaikka kuvausten lomasta on löytynyt paljon ystäviä, on Parikan mielestä "omat" ystävät tärkeässä roolissa. Näyttelijä kertoo, että alkuaikoina hän reissasi ja hengaili paljon Salkkari-kollegojen kanssa, mutta nykyisin se on jäänyt vähemmälle.

- Kun tämä on niin hektistä ja täällä ollaan paljon yhdessä, tosi nopeasti sitten myös se omien kavereiden merkitys kasvaa todella paljon, että heille haluaa antaa paljon aikaa.

Lue myös: Mikä on parasta isyydessä? Salatut elämät – komistuksen vastaus liikuttaa

Kilpailut

Uusimmat