Kuva: AOP

Syy Calvin Harrisin ja Taylor Swiftin eroon selvisi - "olivat enemmän ystäviä kuin rakastajia"

02.06.2016 20:00 - Senja Rapila

Hollywoodin unelmapariskunnan ero tuli monelle shokkina.

Uutisoimme aiemmin siitä, että muusikkopariskunta Calvin Harris eli Adam Wiles, 32, ja Taylor Swift, 26, ovat eronneet reilu vuoden seurustelun jälkeen. Kaksikko esiintyi ensimmäistä kertaa pariskuntana vuoden 2015 Billboard Awards -palkintogaalassa.

Nyt lähipiiristä on kuhistu, että pariskunnan suhde olisi päättynyt sen vuoksi, että Wilesin into seurusteluun lopahti ja sen vuoksi tämä halusi päättää suhteen Swiftin kanssa.

- Adam todella piti Taylorista. Taylor ei ollut sen tyyppinen tyttö jota hän deittailisi, ja hän piti siitä ajatuksesta. Hän piti siitä, kuinka viaton Taylor oli ja kuinka tällä oli hyvä ja välittävä sydän, lähipiiristä kerrottiin E! Newsille.

- Taylorin sydän oli enemmän mukana kuin Adamin. Hänen mielenkiintonsa alkoi hiipua viimeisten kuukausien aikana, mutta hän yritti olla eroamatta.

Eroon ei liittynyt pettämistä

Tietojen mukaan eroon ei kuitenkaan liittynyt kolmansia osapuolia, vaan pariskunta ei vain loppupeleissä sopinut yhteen.

- He eivät vain olleet erityisen sopivia toisilleen parisuhteen eri osa-alueilla. Kiertue-elämä ja matkustelu eivät auttaneet. Vaikutti siltä, että he olivat enemmän ystäviä kuin rakastajia.

Toinen lähde on kertonut E! Newsille, että myös Taylor alkoi kyllästyä suhteensa laatuun. Kaunottaresta alkoi tuntua siltä, ettei muusikkomies ollut koskaan hänen tukenaan.

- Suhde ei edennyt niin kuin hän olisi halunnut sen etenevän. Taylorista tuntui, ettei Calvin ottanut asiaa tarpeeksi vakavasti, eikä ollut läsnä silloin kun hän olisi tarvinnut tukea. Hän ei halua palata takaisin yhteen, lähde kertoi.

Lähde: Seventeen

Lue myös: Rob Kardashian ja mallirakas saavat oman tv-ohjelman - huipentuu esikoisen syntymään

Lue myös: Pahoinpitelystä syytetty Johnny Depp sortunut alkoholiin - lähipiiri haluaa näyttelijän vieroitukseen

Kilpailut

Uusimmat